Tiedotteet

Uutisverkko jatkaa uutispalvelua

Uutisverkko uutisblogi tuo erilaista näkökulmaa ajantasaisiin uutisiin ja puheenaiheisiin. Nyt päivitämme uutisblogia 2-3 kertaa viikossa. Uutiset tulevat lukuisista eri kotimaisista tietolähteistä. Tarkoitus ei ole kilpailla perinteisen uutismedian kanssa, vaan tuoda esiin myös uutisia, jotka eivät ole paljoa esillä valtamediassa.

Uutisissa pyritään säilyttämään uutisen alkuperäinen tarkoitus, mutta eri toimijoiden mielipiteet tuodaan monipuolisesti esille. Uutiset eivät edusta mitään poliittista tms. kantaa, ja uutisblogi pyrkii toimimaan riippumattomasti eri taustoja huomioiden.

Uutisverkko toimii vain internetissä. Kaikki uutisotsikot löytyvät myös Twitteristä. Uskomme, että Suomeenkin vielä mahtuu uusia media-alan toimijoita.

28.3.2014


Uutisverkko tuo uutta näkökulmaa

Uutisverkko on toiminut jo yli vuoden uudella julkaisuohjelmalla. Toimitamme edelleen tärkeitä ajankohtaisia uutisia, uutislinkkejä ja artikkeleita.

Uutisverkon uutiset näkyvät nyt myös Twitterissä.

Uutisikkunasta löytyy yhdellä silmäyksellä muut ajankohtaiset uutiset. Uutisten lukeminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi lukijoille.

10.10.2012


Uutiset, ilmiöt, uutuudet uuden domainin alla

Uutisverkon suora osoite www.uutisverkko.fi on avattu. Superverkko verkkolehti pyrkii etsimään käytännöllisiä vaihtoehtoja internetin sisällön tuottamiseen. Uutispalvelu seuraa tiiviisti aikaa, mutta kaikkiin pinnalla oleviin aiheisiin ei välttämättä oteta kantaa. Yhteistyötä tehdään monien kotimaisten ja ulkomaisten uutispalvelujen kanssa.

Mainokset