Systemaattisen teologian väitös rakentaa ymmärrystä luomis-evoluutiokiistelyyn

TL Rope Kojonen analysoi väitöskirjassaan kiistanalaisen älykkään suunnittelun liikkeen (Intelligent Design, ID) argumentaatiota ja siitä käytyä keskustelua. Kojosen tutkimuksessa älykkään suunnittelun liikkeen ajatukset asetetaan osaksi laajempaa keskustelua teologian ja luonnontieteen suhteesta.

− ID-keskustelun retoriikassa luomis-evoluutio -väittelyn ratkaisu koetaan tärkeäksi koko länsimaisen sivilisaation tulevaisuuden kannalta. Monille keskustelun osapuolille kyseessä on hyvän ja pahan, rationaalisuuden ja taikauskon välinen kiista. Näin kiihkeässä ilmapiirissä voi olla vaikea rakentaa ymmärrystä eri osapuolten välille. Sitä kuitenkin yritän, väittelijä toteaa.

Älykkään suunnittelun liike on saanut alkunsa Yhdysvalloista 1980- ja 1990-luvuilla ja se puolustaa ajatusta, että luonnonjärjestys sisältää merkkejä jonkinlaisen tuntemattoman suunnittelijan olemassaolosta ja toiminnasta. Liikkeen esittämä evoluutioteorian kritiikki on herättänyt runsaasti kiistaa.

− Tutkimukseni tavoite on analysoida älykkään suunnittelun argumenttien vahvuuksia ja heikkouksia aiempaa keskustelua tasapainoisemmalla ja tarkemmalla tavalla. Keskeisessä asemassa tutkimuksessani ovat liikkeen ajattelua ja argumentteja koskevat filosofiset sekä teologiset oletukset. Keskustelun analyysin kautta esille tulee myös ID:tä vastaan esitetty kritiikki. Olennaisinta tutkimuksessa on pyrkimys ymmärtää eri näkökulmien perusteita, Kojonen kertoo.

Tutkimus tukee oletusta, että luonnontieteen ja teologian välillä voi olla myönteistä vuorovaikutusta. ID:n perusajatus luonnon suunnitelmallisuudesta voidaan väittelijän mielestä muotoilla teologisesti hyväksyttävällä tavalla. Samalla ID:n argumentaatio saa osakseen myös kritiikkiä.

− Liike ei huomioi riittävän laajasti luomisopin teologista ja filosofista luonnetta, vaan pyrkii käymään lähinnä luonnontieteellistä keskustelua. Lisäksi liikkeen kritiikki evoluutioteorian ja luomisopin harmonisointia kohtaan on sisäisesti jännitteistä. Perinteisen luomisopin mukaan Jumala oli vapaa luomaan elämän millä tavalla halusi. Tämä johtaa siihen, että liikkeen ajattelijoiden tulisi pitää myös evoluutiota mahdollisena luomismekanismina. Luomiskäsityksessä voidaan ottaa huomioon mitkä tahansa luonnontieteelliset todisteet, Kojonen tiivistää.

Dogmatiikan oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus ”Intelligent Design: A Theological and Philosophical Analysis” (Älykkään suunnittelun ajatus: teologinen ja filosofinen analyysi) järjestetään keskiviikkona 22.10.2014 kello 12 Helsingin yliopiston päärakennuksessa (Auditorio XIV), Unioninkatu 34.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Anne Runehov (Associate Professor, Uppsala University), ja kustoksena on professori Pekka Kärkkäinen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirja on luettavissa Helsingin yliopiston E-thesis-palvelussa

Mainokset

Harjavallan ennätysvuoto toi esille ihmisten huolen

Harjavallan ennätysvuoto toi esille ihmisten huolen – kansalaiset vaativat viranomaistoiminnan tehostamista

Suomen luonnonsuojeluliitto on saanut runsaasti kansalaispalautetta Kokemäenjoen nikkelipäästöön liittyen.

Ihmiset toivovat, että päättäjät ottavat jatkossa kansalaisten huolen ympäristöongelmista vakavasti. Luonnonsuojeluliitto on huolestunut viranomaisten resursseista ja asenteesta ympäristöasioissa.

Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n 66 tonnin nikkelipäästö Kokemäenjokeen on Suomen kaikkien aikojen pahin nikkelivuoto. Vuoto saastutti Kokemäenjokea noin 40 kilometrin matkan Harjavallasta merelle saakka. Nikkelin raja-arvot ylitettiin paikoin nelisataakertaisesti.

SuomiAreenaan osallistuva Luonnonsuojeluliitto on tutustunut kuluneella viikolla tapahtumapaikkoihin ja käynyt kansalaiskeskustelua vuodon seurauksista. Luonnonsuojeluliitto on kerännyt Kirjurinluodosta kuolleita simpukoita, joiden joukossa on mm. silmälläpidettävää soukkajokisimpukkaa.

– Olemme saaneet paljon yhteydenottoja huolestuneilta kansalaisilta, jotka ihmettelevät miten tämänkaltaisia vahinkoja voi vielä nykyään päästä tapahtumaan, sanoo Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

– Ihmiset odottavat nopeaa ja oikeaa tietoa. Ongelmia ei pidä vähätellä ja vastaavat onnettomuudet on jatkossa pystyttävä estämään. Myös teollisuuden itsensä tulee huomioida katastrofiin johtaneet syyt ja tehdä riittävät muutokset omissa laitoksissaan, Sulkava sanoo.

Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä ympäristöviranomaisten ja poliisin on tutkittava Harjavallan nikkelivuodon syyt perusteellisesti.

– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joudumme ihmettelemään viranomaisten viivyttelevää ja hapuilevaa tiedotusta. Suomeen tarvitaan ympäristörikoksiin erikoistunut poliisin tutkintayksikkö, sanoo Sulkava.

Massiivinen nikkelivuoto on merkittävä haitta Kokemäenjoen ja sen suiston ekosysteemille. Nikkeli on raskasmetalli, joka on myrkyllinen eläin- ja kasviplanktonille sekä monille pohjaeläimille ja kaloille. Harjavallan vuodossa nikkeli oli veteen liukenevassa muodossa ja siten erityisen haitallista.

Joen tila oli parantunut jo varsin hyväksi, vaikka pohjassa on kertyneenä suuria määriä ympäristömyrkkyjä aikaisemmilta vuosikymmeniltä. Pohjaan kertyneet myrkyt uhkaavat lähteä liikkeelle, jos joen pohjaa kaivellaan. Tämä uhka voi toteutua esimerkiksi suunnitellun Säpilän oikaisu-uoman yhteydessä.

Harjavallan onnettomuuden seuraukset näkyvät jokiekosysteemissä, esimerkiksi kaloissa, vielä vuosia.

Väitös: Muutokset tuulioloissa ovat kasvattaneet vedenkorkeuden ääriarvoja Suomen rannikolla

Väitös osoittaa, että meriveden korkeat ääriarvot ovat kasvaneet Suomen rannikolla. Kasvua on tapahtunut sitä enemmän, mitä harvinaisemmista arvoista on kysymys. Taustalla ovat muutokset tuulioloissa ja Itämeren kokonaisvesimäärässä.

Ilmatieteen laitoksen tutkijana työskentelevän Milla Johanssonin väitöstyö perustuu meriveden korkeuden pitkiin ja luotettaviin havaintosarjoihin, joita on saatavissa kattavasti Suomen rannikolta 1920-luvulta lähtien.

Tuuli ja ilmanpaine saavat vedenkorkeuden vaihtelemaan

Työssä osoitettiin että noin 80 prosenttia Suomen rannikon vedenkorkeuden kuukausikeskiarvojen vaihtelusta liittyy tuuli- ja ilmanpainevaihteluihin. Tuulet ja ilmanpainevaihtelut painavat vettä Tanskan salmien kautta Pohjanmereltä Itämerelle ja muuttavat näin Itämeren kokonaisvesimäärää. Ne myös kallistavat vedenpintaa Itämeren eri osien välillä. Esimerkiksi länsituuli ajaa vettä Itämeren eteläosista pohjoisosiin ja Suomen rannikkoa kohti.

Maankohoaminen ja merenpinnan nousu kilpailevat keskenään

Menneinä vuosikymmeninä keskimääräinen vedenkorkeus on laskenut maan suhteen Suomen rannikolla. Laskunopeus on vaihdellut alueittain noin 10 sentistä 70 senttiin sadan vuoden aikana. Uutta maata on siis hitaasti vapautunut meren alta.

Merenpinnan lasku on pääasiassa aiheutunut maan kohoamisesta. Viime jääkauden aikana Skandinavian peittäneet jäämassat painoivat maankuorta alaspäin. Jään sulamisen jälkeen maankuori lähti hitaasti palautumaan. Maankohoamisen vaikutusta on hidastanut merenpinnan nousu. Maailmanlaajuisesti merenpinta nousi 1900-luvulla vajaat 20 senttimetriä. Nousun syynä ovat meriveden lämpölaajeneminen ja mannerjäätiköiden sulaminen. Nousu vaikutti myös Itämereen.

”Tulevaisuudessa valtamerten pinnannousun ennustetaan kiihtyvän. Maankohoaminen ei välttämättä enää riitä estämään sen vaikutusta Suomen rannikolla. Suomenlahdella merenpinta voi lähteä nousuun, mutta Pohjanlahdella voimakkaampi maankohoaminen saattaa vielä riittää tasapainottamaan merenpinnan nousun tällä vuosisadalla. Ennusteissa on kuitenkin suuria epävarmuuksia, ja korkeimmillaan ne ennustavat vedenpinnan nousevan kaikkialla Suomen rannikolla”, Milla Johansson toteaa.

Tulokset pohjana tulvariskien arvioinnille

Tietoa merenpinnan nykyisestä ja tulevasta käyttäytymisestä tarvitaan mm. rannikolle rakentamisessa ja yhteiskuntasuunnittelussa. Työssä laaditut keskimääräisen merenpinnan ennusteet ottavat huomioon entistä useampia tekijöitä ja antavat siksi aiempaa luotettavampia arvioita. Toisaalta tulokset vedenkorkeuden ääriarvojen kasvusta mahdollistavat tällaisten muutosten huomioimisen nykyisten ja tulevien tulvariskien arvioinnissa.

Ilmatieteen laitoksen tutkijan, FM Milla Johanssonin väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä on professori Tarmo Soomere Tallinnan teknillisestä yliopistosta ja kustoksena professori Matti Leppäranta Helsingin yliopistosta. Väitöstilaisuus järjestetään 4.6.2014 kello 12 Kumpulassa (Exactum, sali CK112). Väitöskirja julkaistaan sarjassa Finnish Meteorological Institute Contributions, jonka elektroninen versio on saatavissa osoitteesta

Kapkaupunki valittiin kestävimmäksi kaupungiksi WWF:n kilpailussa

Etelä-Afrikan Kapkaupunki on valittu WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailun kansainväliseksi voittajaksi. Kilpailuun osallistui yhteensä yli 160 kaupunkia 14 maasta. Ainoana suomalaiskaupunkina kilpailuun osallistunut Lappeenranta pärjäsi kansainvälisessä kilpailussa hyvin, sillä se valittiin 14 parhaan kaupungin joukkoon. Kilpailu mittaa kaupunkien ilmastonmuutoksen vastaisia toimia esimerkiksi energiaan ja liikkumiseen liittyen.

Kansainvälisen tuomariston mukaan Kapkaupunki näyttää kestävän kehityksen saavutuksillaan ja suunnitelmillaan mallia muulle maailmalle. Arvioinnin mukaan Kapkaupunki on suunnannäyttäjä energia-asioissa: kaupunki on tehnyt rohkeita ratkaisuja sen siirtyessä pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Erityisesti Kapkaupungin aurinkoenergialla toimiva vedenlämmitysjärjestelmä sai tuomaristolta kiitosta.

Kaupungit ovat avainasemassa päästöjen vähentämisessä, sillä globaalisti 75 prosenttia päästöistä aiheutuu kaupungeista.

”Tarvitsemme ilmastokriisin ratkaisemiseksi nopeita ja tehokkaita keinoja. Kaupunkien tekemillä päätöksillä esimerkiksi energiaan liittyen on valtavat vaikutukset globaalisti, sillä kaupungeissa asuu yli puolet maapallon väestöstä. Lappeenranta edustaa suomalaisten kaupunkien kärkikastia”, sanoo WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas .

Kilpailun 14 parhaan kaupungin joukkoon pääseminen on Lappeenrannalta hieno saavutus, sillä näiden kaupunkien joukossa ovat esimerkiksi Kööpenhamina, Tukholma, Soul ja Edmonton.

”Tuntuu uskomattoman hienolta, että paikallinen työ saa tällaista kansainvälistä tunnustusta, vaikka emme yltäneetkään ihan kilpailun voittajaksi. Lappeenrannan asukkaat ja opiskelijat ovat kaikki edesauttaneet menestystämme. Meillä on lisäksi osaavia ja innostuneita toimijoita, kuten Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) ja Suomen suurimpiin kuuluva biovoimalaitos Kaukaan Voima Oy sekä lukuisia kasvuyrityksiä. Tällainen kansainvälinen arvostus kannustaa edelleen tiivistämään yhteistyötä”, sanoo Lappeenrannan seudun ympäristötoimen ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen .

Lappeenranta 2028 -strategian yhtenä tavoitteena on, että Lappeenrannasta kehittyy ympäristöä säästävän toiminnan mallikaupunki, jossa elinkeinoelämän innovatiivisen kasvun halutaan nousevan puhtaasta elinympäristöstä ja jätteettömästä maailmasta.

Kapkaupunki nimettiin voittonsa myötä kansainväliseksi Earth Hour -pääkaupungiksi. Maailman suurinta ilmastotempausta, WWF:n Earth Houria, vietetään jälleen tänä lauantaina klo 20.30–21.30.

WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailussa valittiin myös yleisön suosikki, jota ihmiset ympäri maailman saivat äänestää. Yleisön suosikeiksi ylsivät Kolumbian Medellin ja Thaimaan Khunan.

Tiedoksi toimituksille:

14 kilpailun parasta kaupunkia (aakkosjärjestyksessä):

Belo Horizonte, Brasilia
Brussels Capital Region, Belgia
Chicago, Yhdysvallat
Coimbatore, Intia
Edmonton, Kanada
Kapkaupunki, Etelä-Afrikka
Kööpenhamina, Tanska
Lappeenranta, Suomi
Mexico City, Meksiko
Monteria, Kolumbia
Muangklang, Thaimaa
Semarang, Indonesia
Soul, Etelä-Korea
Tukholma, Ruotsi

Valtaosa suomalaisista haluaa suojella vapaana virtaavat vedet

Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa vapaiden virtavesien suojelua, selviää WWF:n teettämästä kyselystä. Koskiensuojelulakiin ollaan tyytyväisiä: suurin osa kansasta haluaa säilyttää sen nykyisellään. Kyselyyn haastateltiin yli tuhatta suomalaista.

67 % suomalaisista haluaa suojella vapaat virtavedet tulevaisuudessakin vesirakentamiselta. Ainoastaan 12 % ei pidä suojelua tarpeellisena.

”On hienoa huomata, että merkittävä enemmistö kansasta tukee virtavesien suojelua”, sanoo meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen WWF Suomesta.

”Virtavedet ovat vaeltavien lohikalojen ainoita lisääntymisalueita. Virtavesillä on sekä suojelullista että kalataloudellista merkitystä. Koskilla on myös tärkeää maisemallista arvoa.”

Suomessa virtavesistöt on padottu laajasti. Koskiluonnon rippeiden turvana on ollut vuonna 1987 säädetty koskiensuojelulaki. Paineen koskiensuojelulain murtamiseksi pelätään kuitenkin kasvavan.

”Vesivoimayhtiöillä voi olla halua vaikuttaa koskilain uudelleenarviointiin. Myös osan puolueista sanotaan tukevan tätä näkemystä. WWF halusi selvittää, mitä kansalaiset ja eri puolueiden kannattajat ajattelevat koskilain tulevaisuudesta ”, Vilhunen kertoo.

Vaikka valtaosa suomalaisista kannattaa vapaiden virtavesien suojelua, vain hieman yli puolet (52 %) haluaa säilyttää koskiensuojelulain nykymuodossaan. Neljännes vastaajista (26 %) haluaisi avata sen uutta tarkastelua varten seuraavalla hallituskaudella. Peräti viidennes (21 %) ei osannut muotoilla kantaansa.

”Iso osa suomalaisista ei tiedä asiasta tarpeeksi. Virtavesien suojelusta onkin hyvä keskustella ennen seuraavia vaaleja, jotta kansalaiset osaavat äänestää saman arvomaailman jakavaa ehdokasta”, Vilhunen sanoo.

Vahvimmin koskiensuojelulain säilyttämistä nykyisellään kannattavat vasemmistoliiton (66 %), vihreiden (64 %) ja SDP:n (63 %) äänestäjät. Myös oppositiossa olevien keskustan (52 %) ja perussuomalaisten (51 %) kannattajista yli puolet haluaa säilyttää lain nykyisellään. Keskustan kannattajista 42 % haluaa avata lain uutta tarkastelua varten seuraavalla hallituskaudella, perussuomalaisten kannattajista 32 %. Kokoomuksen äänestäjistä 44 % haluaa säilyttää lain nykymuodossaan ja 43 % avata sen tarkastelua varten.

”Kyselytutkimus ei pysty selittämään sitä epäloogisuutta, että oppositiopuolueiden ja kokoomuksen kannattajien joukossa on halukkuutta koskiensuojelulain avaamiseen, vaikka virtavedet halutaan suojella tulevaisuudessakin”, Vilhunen sanoo.

”Ihmiset voivat ajatella, että vuonna 1987 säädetty laki olisi jollain tavalla vanhentunut ja sen avaaminen mahdollistaisi suojelun parantamisen. Näin ei kuitenkaan ole. WWF toivoo, että laki jätetään rauhaan ja sen sijaan keskitytään nykyisen vesirakentamisen haittojen pienentämiseen.”

Ilvespentueet jäivät laskematta tänä talvena

Tälle talvelle suunniteltu suurpetojen lumijälkilaskenta viidellä Suomen riistakeskuksen alueella jäi poikkeuksellisen talven vuoksi tekemättä. Laskenta vaatii onnistuakseen riittävästi lunta ja optimaaliset eläinten jäljittämisolosuhteet. Tällaisia olosuhteita ei tänä talvena sattunut millään alueella.

Suurpetojen lumijälkien laskentakausi päättyy helmikuun puolivälissä. Tämän jälkeen kiima-aika muuttaa ilveksen liikkumista niin paljon, ettei laskentaa voida luotettavasti suorittaa. Ilveslaskenta siirtyy ensi talven lumille. Lumijälkilaskennan tuloksena saadaan ilvespentueista entistä tarkempi tieto.

Suurpetojen lumijälkilaskenta toteutettiin onnistuneesti kahtena edellisenä talvena yhdeksällä Suomen riistakeskuksen alueella. Tänä talvena laskentavuorossa olisivat olleet Pohjanmaa, Pohjois-Häme, Pohjois-Karjala, Rannikko-Pohjanmaa ja Oulun eteläosa.

Tuhansien vapaaehtoisten laskijoiden organisaatio on koulutettu ja valmiina ensi talven laskentoihin. Laskennat tehdään maa- ja metsätalousministeriön tuella.

21 luonnonsuojelujärjestöä vaatii yhteispohjoismaista suurpetokantojen hoitoa

21 luonnonsuojelujärjestöä Suomesta, Ruotsista ja Norjasta vetosi 17.2. yhdessä maidensa hallituksiin, jotta uhanalaisten suurpetojen kantojen hoito suunniteltaisiin jatkossa yhteispohjoismaisesti. Järjestöillä on kaikkiaan yli 650 000 jäsentä ja tukijaa. Yhteinen kannanhoito on järjestöjen mielestä aloitettava sudesta, jonka suojelutilanne on suurpedoista huonoin niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin.

Suomesta vetoomuksen ovat allekirjoittaneet BirdLife Suomi, Luonto-Liitto, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi.

Järjestöjen mielestä pohjoismaiden suurpetokantaa kokonaisuutena koskeva suunnittelu on tärkeä askel kohti vastuullisempaa ja kestävämpää kannanhoitoa. Suurpedoilla on tyypillisesti hyvin laajat reviirit, jotka usein ulottuvat myös valtioiden rajojen yli. Osakantojen välinen yhteys ja yksilöiden vaihto eri alueiden välillä on oleellisen tärkeää elinvoimaisten suurpetokantojen säilyttämiseksi. Esimerkiksi Ruotsin ja Norjan yhteinen, keskisessä Skandinaviassa elävä susikanta, kärsii suuresti sisäsiittoisuudesta, koska uusia yksilöitä saapuu alueelle Suomesta vain harvoin. Suurpetojen kannanhoitoa on tähän mennessä suunniteltu vain kansallisesti, ja pyrkimykset pohjoismaiseen yhteistyöhön ovat olleet vähäisiä ja tehottomia.

Ruotsissa susiasiaa käsitellyt laajapohjainen komitea (Vargkommittéen) päätyi suosittelemaan Suomelle, Ruotsille ja Norjalle yhteistä susikannan hoitoa. Myös EU suosittelee suurpedoille kantakohtaista, valtioiden rajat ylittävää hoitoa. Vetoomuksen allekirjoittaneiden järjestöjen mielestä seuraava johdonmukainen askel olisi Ruotsin ja Suomen yhteinen raportointi susikannan tilasta EU:lle seuraavan luontodirektiivin mukaisen raportoinnin yhteydessä.

Yhteispohjoismaisten suurpetojen kannanhoitosuunnitelmien tulisi sisältää seuraavat pääperiaatteet:

Kullekin lajille asetetaan tieteellisesti perustellut ja osakantojen väliset yhteydet huomioon ottavat kansalliset vähimmäiskannat.

Tavoitteena on EU:n luontodirektiivin mukaisesti, että lajin luontainen levinneisyysalue ei pienene eikä ole vaarassa pienentyä.

Geneettiseltä kannalta riittävä yksilöiden vaihto osakantojen välillä turvataan.

Kannanseurannan menetelmät yhdenmukaistetaan.

Alkuperäiskansojen oikeudet ja kulttuuriset tarpeet sekä taloudelliset tarpeet otetaan huomioon suurpetovahinkojen korvaamisessa.

Suomessa vetoomus on lähetetty tänään maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle ja tiedoksi pääministeri Jyrki Kataiselle ja ympäristöministeri Ville Niinistölle .

Vetoomuksen allekirjoittaneet järjestöt: WWF Norja, Norsk Zoologisk Forening, Forening Våre Rovdyr, SABIMA, NOAH – for dyrs rettigheter, Naturvernforbundet, Dyrebestkyttelesen Norge, Bygdefolk for rovdyr, BirdLife Suomi, Norsk Ornitologisk Forening, Aksjonen Rovviltets Rost, WWF Suomi, Luonto-Liitto, Natur og Ungdom, Suomen luonnonsuojeluliitto, Naturskyddsföreningen, Djurskyddet Sverige, WWF Ruotsi, Sveriges Ornitologiska Förening – BirdLife Ruotsi sekä Natur och Miljö

Natura 2000 -verkostoa täydennetään ja -tietokanta päivitetään

Natura 2000 -verkoston täydentämisen ja tietokantapäivityksen valmistelu on alkanut Suomen ympäristökeskuksessa, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa sekä Metsähallituksessa. Työtä johtaa ympäristöministeriö.

Euroopan luonnon monimuotoisuutta turvaava Natura-verkosto on Suomessa pääpiirteissään valmis. Mahdollisten täydentämistarpeiden selvittäminen on kuitenkin tullut ajankohtaiseksi Euroopan unionin laajentumisen myötä. Tietokannan päivityksessä Natura-alueiden lajeja ja luontotyyppejä koskevat tiedot saatetaan ajantasaisen ja tarkentuneen tiedon mukaisiksi.

Täydennystarpeita selvitetään erityisesti avomeren vedenalaisen luonnon sekä perhoslajin luhtakultasiiven, kovakuoriaislajin kaskikeijun ja kasvilajin serpentiiniraunioisen esiintymisalueiden osalta. Näiden kolmen harvinaisen ja uhanalaisen lajin suojelun tarve Natura 2000-verkostossa on tullut Suomea velvoittavaksi EU:n laajentumisen myötä.

Luontotyyppien ja -lajien esiintymistä koskevia tietoja on myös säännöllisesti päivitettävä. Natura-tietokantaa tullaan päivittämään luontotyyppien osalta pääosin Metsähallituksen toteuttamien luontotyyppi-inventointien perusteella sekä lajien osalta useista eri lähteistä kertyneen uuden ja tarkentuneen tiedon perusteella.
Täydennysehdotuksista kuullaan 2014 lopulla ja päätetään 2015

Ympäristöministeriö kokoaa käynnissä olevan selvitystyön perusteella löydetyt aluekohtaiset lisäystarpeet yhteen ja laatii niiden pohjalta ehdotuksen tarvittavista Natura 2000 -verkoston ja sitä koskevan tietokannan täydennyksistä.

Täydennysehdotuksesta kuullaan asianosaisia ja sidosryhmiä syksyllä 2014. Valtioneuvoston päätökset täydennyksistä on tarkoitus tehdä vuonna 2015.

Euroopan unioni pyrkii pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden kadon alueellaan. Yksi tärkeimmistä keinoista päästä tavoitteeseen on Natura 2000 -verkosto.

Fossiiliset polttoaineet uhkaavat harvinaisia lajeja eri puolilla maailmaa

Fossiilisten polttoaineiden, etenkin öljyn ja kivihiilen, etsintä ja hyödyntäminen uhkaavat tällä hetkellä ilmaston lisäksi useita arvokkaita elinympäristöjä lajeineen. Uhattuna ovat esimerkiksi harmaavalaiden populaatio Tyynellämerellä Aasiassa, Palawanin koralliriutat Filippiineillä ja Virungan kansallispuisto Afrikassa. Näiden lisäksi fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä aiheutuvat hiilidioksipäästöt uhkaavat ilmastonmuutoksen kautta muun muassa arktisen alueen lajeja.

Öljynporaussuunnitelmat ja öljyn etsintä uhkaavat elinympäristöjä Virungan kansallispuistossa ja pohjoisella Tyynellämerellä. Sama koskee Pantellerian saarta Italian Sisiliassa ja Great Bearin aluetta Kanadassa. Filippiinien Palawanilla uhan aiheuttaa alueelle suunniteltava suuri hiilivoimala, ja Intian valtamerellä jatkuvasti läsnä oleva öljyonnettomuuksien riski uhkaa liemikilpikonnia.

Fossiiliset polttoaineet eivät uhkaa ainoastaan arvokkaita elinympäristöjä, vaan myös useita erittäin uhanalaisia lajeja. Kanadan länsirannikon kermodeskarhu, pohjoisen Tyynenmeren harmaavalas, filippiinienkakadu ja Sisilian munkkihylje ovat esimerkkejä lajeista, jotka ovat jo nyt erittäin uhanalaisia. Öljynporaus ja -kuljetus sekä öljyonnettomuuden kasvanut riski asettaisivat nämä lajit vielä suurempaan ahdinkoon.

”Esimerkiksi Tyynellämerellä öljyalusten tuottama kova melu rasittaa harmaavalaita. Tämä voi johtaa siihen, että ne hylkäävät ruokailupaikkansa, mikä voi aiheuttaa poikasille vakavaa aliravitsemusta. Lisäksi törmäysriskit öljyalusten kanssa kasvavat huomattavasti liikenteen lisääntyessä”, kertoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen .

Uhattuina olevien alueiden joukossa on kaksi UNESCO:n maailmanperintökohdetta: Filippiinien Palawan ja Virungan kansallispuisto. Virunga on Afrikan vanhin kansallispuisto ja tunnettu erittäin uhanalaisista vuorigorilloistaan. Palawan on tunnettu upeista koralliriutoistaan ja siellä voidaan tavata 50 prosenttia maailman korallieläinlajeista.

”On käsittämätöntä, että tällaisille maailmanperintökohteille edes suunnitellaan raskasta öljy- ja kivihiiliteollisuutta. Vaadimme, että kaikissa näissä kohteissa öljy- ja kivihiilisuunnitelmista luovutaan välittömästi”, Luukkonen sanoo.

Uusiutuva energia ilmastokriisin tärkein ratkaisu

Kaikkia edellä mainittuja kohteita uhkaa fossiilisten polttoaineiden kasvava kysyntä. Öljyä ja kivihiiltä etsitään yhä herkemmistä ekosysteemeistä, jolloin vaikutukset ulottuvat hyvin laajalle.

”Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan kaksi kolmasosaa tunnetuista fossiilisten polttoaineiden varannoista pitäisi jättää maahan, jotta ilmastokriisiä voitaisiin tehokkaasti hillitä. Tästä johtuen kaikki luonnonsuojelullisesti tärkeiden alueiden fossiilisten polttoaineiden varannot tulisi jättää hyödyntämättä. Kestävästi tuotettu uusiutuva energia, kuten tuuli- ja aurinkoenergia, on yksi tärkeimmistä ilmastokriisin ratkaisuista joka puolella maailmaa”, sanoo WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas .

Ilmastonmuutoksen rajut vaikutukset näkyvät jo nyt etenkin arktisella alueella. Arktiksen lajeista ilmastonmuutoksesta kärsivät esimerkiksi jääkarhu ja sarvivalas. Ilmaston lämpenemisen ja jääpeitteen ohenemisen lisäksi alueen herkkä luonto on erityisen haavoittuvainen myös öljyonnettomuuksien vahingoille. Ilmastonmuutoksen aiheuttama jääpeitteen sulaminen on mahdollistanut alueen öljyvarantojen hyödyntämisen.

Vuoden 2014 lohikiintiötä onnistuttiin pienentämään

EU-maiden maatalous- ja kalastusministerit ovat 17.10. päättyneessä kokouksessaan päässeet yhteisymmärrykseen Itämeren kalastuskiintiöistä vuodelle 2014. Lohikiintiö Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden alueelle pienenee 2 prosentilla 106 253 loheen ja Suomenlahden lohikiintiö 15 prosentilla 13 106 loheen.

Suomi kävi neuvostoa edeltävänä päivänä ja neuvoston aikana jatkuvia neuvotteluita hallituksen ja eduskunnan asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi eli lohikiintiön pienentämiseksi. Suomen ja Ruotsin aloitteesta kiintiötä onnistuttiin pienentämään, vaikka muut jäsenmaat vastustivat aluksi kiintiön leikkaamista. Jäsenmaat sitoutuivat myös tarkastelemaan toimia heikkojen lohikantojen parantamiseksi, mikä oli Suomen ja Ruotsin tavoitteena.

Suomen kannalta tärkeää Pohjanlahden silakkakiintiötä nostettiin 30 prosentilla 137 800 tonniin ja Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakiintiö 25 prosentilla 112 725 tonniin. Kilohailikiintiö puolestaan pienennettiin neljällä prosentilla 240 000 tonniin. Itäisen turskakannan kiintiö nostettiin 7 prosentilla ja läntisen turskakannan kiintiö pienennettiin 15 prosentilla, turskan hoitosuunnitelman perusteella.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen pitää lopputulosta tasapainoisena ja kestävän kalastuksen mukaisena. ”pitkien neuvotteluiden jälkeen onnistuimme pääsemään Itämeren jäsenvaltioiden kanssa yhteisymmärrykseen Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiön pienentämisestä.”

Suomalaiset ovat löytäneet uusia tähtiä avaruudesta

Herschel-satelliitin työ valmistumassa: suomalaisvoimin löydetty syntyviä tähtiä

Euroopan avaruusjärjestön ESA:n Herschel-satelliitti sai työnsä päätökseen tämän vuoden huhtikuussa. Herschel kuvasi neljän vuoden ajan avaruuden kohteita oman aurinkokuntamme asteroideista aina kaukaisiin galakseihin saakka. Uusimpia tutkimustuloksia esitellään Hollannissa 15.10. alkaneessa ESA:n järjestämässä tiedekokouksessa.

Herschel on toistaiseksi suurin avaruudessa toiminut teleskooppi. Sen 3.5 metrin läpimittainen peili hiottiin aikoinaan Turun yliopiston Tuorlan observatoriossa. Herschelillä on toinenkin yhtymäkohta Suomeen, sillä yhtä sen avainohjelmista koordinoidaan Helsingin yliopistosta: Mika Juvelan johtamassa Galactic Cold Cores -projektissa on etsitty Linnunradasta syntymässä olevia tähtiä.

Tähdet syntyvät, kun tähtienvälisessä avaruudessa olevat kaasupilvet luhistuvat kokoon oman painovoimansa alla. Ennen tähden syntyä tihentymät ovat hyvin kylmiä, vain kymmenisen astetta absoluuttisen nollapisteen yläpuolella. Herschelin herkät infrapunakamerat pystyivät kuitenkin havaitsemaan näiden kohteiden lähettämän hyvin heikon lämpösäteilyn.

Galactic Cold Cores -projektissa kuvattiin toistasataa valikoitua aluetta eri puolilta Linnunrataa. Kuvista on voitu tunnistaa satoja eri kehitysvaiheissa olevia kohteita, myös runsaasti jo syntyneitä nuo

Mikroevoluution ja ekologisen dynamiikan yhteispeli onkin yleisempää

Pienetkin evolutiiviset muutokset voivat johtaa ekologisiin seuraamuksiin

Yhden hyönteislajin kaksi eri värimuotoa ovat sopeutuneet naamioitumaan kahden eri kasvilajin lehdille. Linnut löytävät ”väärälle” kasville eksyneet yksilöt helpommin. Samalla ne napsivat kasvin muitakin hyönteisiä, joten kullekin kasviyksilölle kehittyy vähitellen oma hyönteispopulaationsa.

Etelä-Kaliforniassa esiintyvä tikkuhyönteinen, Timema cristinae, käyttää ravinnokseen kahta eri kasvilajia, joiden lehtien muoto on hyvin erilainen. Tikkuhyönteisen populaatiossa on sekä vihreitä että raidallisia yksilöitä, jotka sulautuvat väritykseltään jomman kumman ravintokasvin lehdille.

Hyönteisiä saalistavat linnut löytävät helposti hyönteiset, jotka ovat ”väärällä” isäntäkasvilla. Lintujen aiheuttama saalistus säätelee myös toisten, samoilla kasveilla elävien hyönteisten runsautta. Evolutiivinen muutos yhdessä lajissa vaikuttaa siis monien muiden lajien ekologiaan. Kullekin kasville muodostuu oma, sille sopeutunut hyönteispopulaationsa.

– Ekologit ovat perinteisesti ajatelleet, että evolutiiviset muutokset ovat niin hitaita, että niillä ei ole vaikutusta lajien kannanvaihteluun. Joissain tapauksissa tällainen vaikutus on kuitenkin todettu. Esimerkiksi hyönteiskanta saattaa kehittyä vastustuskykyiseksi hyönteismyrkylle. Tällaisia tapauksia on kuitenkin pidetty poikkeuksina, jotka liittyvät ihmisen aiheuttamiin ympäristömuutoksiin, toteaa akatemiaprofessori Ilkka Hanski Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Ilkka Hanskin ja englantilaisen Sheffieldin yliopiston professori Patrik Nosilin tutkimusryhmien yhteistutkimuksessa osoitettiin, että evolutiivinen muutos hyönteisen eri värimuotojen suhteellisessa runsaudessa vaikutti hyönteispopulaation runsauteen.

– Mikroevoluution ja ekologisen dynamiikan yhteispeli onkin todennäköisesti paljon yleisempää kuin tähän asti on otaksuttu, Ilkka Hanski toteaa.

Artikkeli Farkas et al., Evolution of Camouflage Drives Rapid Ecological Change in an Insect Community, Current Biology (2013)

Suomen luonnon päivänä pidetään opastettuja kierroksia Santahaminassa

Suomen luonnon päivänä opastettuja luonto- ja historiakierroksia Santahaminassa

Suomen luonnon päivä järjestetään ensimmäistä kertaa lauantaina 31. elokuuta 2013. Päivä on Suomen luonnonsuojeluliiton, Suomen ympäristökeskuksen, Metsähallituksen luontopalvelujen sekä Biologian ja maantieteen opettajien liiton yhteishanke, jossa on mukana eri alojen toimijoita. Suomen luonnon päivän tarkoituksena on juhlistaa suomalaista luontoa. Päivä koostuu eri puolilla Suomea järjestettävistä retkistä ja tapahtumista.

Puolustushallinto osallistuu Suomen luonnon päivään järjestämällä opastettuja polkupyörä- ja kävelyretkiä Helsingin Santahaminan saarella. Retkillä tutustutaan saaren kulttuurihistoriaan ja luonnon erityispiirteisiin. Santahamina on tärkeä hyönteis-, lepakko-, kasvillisuus- ja lintualue, ja se on luokiteltu valtioneuvoston päätöksellä valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Retket järjestetään yhdessä Santahamina-seuran, Kaartin Jääkärirykmentin ja Maanpuolustuskorkeakoulun kanssa. Lisäksi Suomenlahden Meripuolustusalue osallistuu päivään tukemalla merikuljetuksin Metsähallituksen luontopalvelujen tapahtumaa Vallisaaressa.

Lisätietoa retkistä, kellonajoista ja varusteista sekä ilmoittautumisohjeet löytyvät puolustusministeriön verkkosivuilta osoitteesta http://www.defmin.fi/suomenluonnonpaiva.

Väitös: Kaupunkeihin tarvitaan enemmän niittyjä

Kaupunkeihin tarvitaan enemmän niittyjä ja tiheitä kuusikoita

Kaupunkiluonnon monimuotoisuutta voidaan lisätä muuttamalla joidenkin viheralueiden hoitotapoja,

Luonnon monimuotoisuus on todettu hyväksi ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Esimerkiksi allergioita esiintyy vähemmän siellä, missä luontoympäristö on monipuolinen. Harvinaiset kasvi- ja eläinlajit säilyvät myös paremmin, jos ne saavat jalansijoja suojelualueiden lisäksi tavallisesta kaupunkiympäristöstä.

Biologi Stephen Venn Helsingin yliopistosta nostaa esimerkiksi kaupunkialueiden kuusimetsät. Nykyisten kaupunkimetsien sisällä yhä suurempi osa alueista voitaisiin jättää luonnontilaan.

– Kaupunkimetsiä hoidetaan nykyisin ensisijaisesti virkistyskäyttöä varten, joten ne ovat yleensä liian avoimia ja kuluneita metsissä viihtyville eliölajeille. Metsiin kannattaisikin luoda lisää alueita, joita ei harvenneta eikä ojiteta. Paikalle voidaan jättää myös lahopuuta.

Niityistä suojaa ja silmäniloa

Stephen Venn liputtaa myös kaupunkiniittyjen puolesta. Niiden kasvi- ja eläinlajisto on monipuolinen ja ne tarjoavat kaupunkilaisille silmäniloa. Jo olemassa olevia niittyjä pitäisikin suojata paremmin rakentamiselta.

– Perinneniittyjä hoidetaan kaupungeissakin jo hyvin, mutta suurin uhka on kaavoitus. Esimerkiksi monia hyviä kallioketoja on viime vuosina rakennettu.

Karut täyttömäet ja melunsuojavallit voitaisiin naamioida kuivien niittyjen kasveilla sen sijaan, että ne omia aikojaan alkavat kasvaa lupiinia.

– Varsinkin meluvallit tarjoavat erittäin sopivan alustan ketokasvillisuudelle. Valitettavan usein vallien päälle kuitenkin levitetään puutarhamultaa, johon sitten istutetaan rehevää kasvillisuutta, Stephen Venn toteaa.

Niittyjen hoito oikea-aikaisine niittoineen ja heinän poistoineen vaatii tietysti työtä, mutta palkintona on ympäristön kaunistumisen lisäksi myös harvinaisten ja herkkien kasvilajien määrän kasvu. Samalla pölyttäjähyönteisten määrä lisääntyy.

________________________

FM Stephen Venn väittelee 9.8.2013 kello 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Managing forest and meadow habitats for the enhancement of urban biodiversity – messages from carabid beetles and vascular plants” (Metsä- ja niittyhabitaattien hoito kaupunkiluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi – viestejä maakiitäjäisistä ja putkilokasveista.

Virikekasvatus kaksinkertaisti istukaslohien selviytymisen

Virikekasvatus kaksinkertaisti istukaslohien selviytymisen jokivaelluksella

Uudella virikekasvatusmenetelmällä voidaan merkittävästi parantaa lohen vaelluspoikasten eli smolttien kykyä selviytyä istutuksen jälkeisen vaelluksen alkuvaiheista. Virikelohet eivät kuitenkaan yltäneet luonnossa varttuneiden smolttien tulokseen Tornionjoella tehdyssä istutuskokeessa.

Lohen heikkoja istutustuloksia on pyritty parantamaan muuttamalla istukkaiden kasvatusolosuhteita aiempaa luonnonmukaisemmiksi. Kainuun kalantutkimusasemalla Paltamossa on kehitetty RKTL:n ja Helsingin yliopiston yhteistyönä uusi virikekasvatusmenetelmä, jossa normaaleja kasvatusaltaita on muutettu muistuttamaan olosuhteiltaan luonnon vaihtelevaa ympäristöä. Virikealtaissa kaloille lisätään suojapaikkoja ja muutetaan virtausnopeutta ja -suuntaa sekä vedenkorkeutta satunnaisesti kasvatuksen aikana. Uusi menetelmä soveltuu tuotantomittakaavan poikaskasvatukseen.

Vastavalmistuneessa tutkimuksessa lohia kasvatettiin yhtäläisissä tiheyksissä sekä normaalilla että virikekasvatusmenetelmällä. Kaksivuotiaat kalat merkittiin radiolähettimillä, joiden avulla niiden selviytymistä tutkittiin jokivaelluksen aikana Muoniosta Tornioon. Vertailussa oli mukana myös villejä Muonionjoesta pyydystettyjä smoltteja.

Kasvatusmenetelmän vaikutus kalojen selviytymiseen oli selkeä. Virikekasvatettuja kaloja selviytyi 290 kilometrin jokivaelluksesta kaksinkertainen määrä (38 %) normaalilla menetelmällä kasvatettuihin lohiin (19 %) verrattuna. Villejä lohen vaelluspoikasia selviytyi eniten (57 %). Virikelohet olivat myös nopeampia kuin tavalliset istukkaat vaelluksen alkuvaiheessa. Nopeasti vaelluksen aloittaneilla kasvatuslohilla oli paremmat selviytymismahdollisuudet kuin hitailla lohilla.

Tornionjoen tutkimusta ovat rahoittaneet Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Euroopan kalatalousrahastosta myönnetyllä tuella sekä Suomen kulttuurirahasto.

Suomalaiset tutkijat pääsevät hakemaan tietoa venäläisistä luonnonpuistoista

Venäläisten luonnonpuistojen arkistot aukeamassa suomalaistutkijoille

Venäjän luonnonpuistoissa on vuosikymmenten varrella kerätty mittava aineisto eri eliöiden vuosirytmeistä ja kannanvaihteluista. ovat alkaneet hyödyntää tätä valtavaa tietomäärää suomalais-venäläisessä yhteistyöhankkeessa.

Pitkäaikaiset havaintosarjat ovat tärkeitä, kun halutaan ymmärtää ihmisen aiheuttaman ympäristönmuutoksen vaikutuksia. Itänaapuristamme on nyt avautumassa varsinainen arkistoaarre, jolla on tärkeä merkitys tutkimuksessa. Venäjällä on nimittäin lähes sadassa kansallis- ja luonnonpuistossa vakituinen tutkimushenkilökunta, joka on vuosikymmenten ajan työkseen kerännyt systemaattista aineistoa aina lintujen linjalaskennoista piennisäkkäiden ansapyynteihin.

Professori Otso Ovaskainen Helsingin yliopiston biotieteiden laitokselta johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta, jonka tavoitteena on saattaa nämä aineistot kansainvälisen tutkijayhteisön käytettäväksi.

Ovaskaisen tutkimusryhmä ja Venäjän Karjalassa sijaitsevan Kivatsun (ven. Kivach) luonnonpuiston tutkijat ovat nyt julkaisseet hankkeen ensimmäiset tulokset arvovaltaisessa PNAS-tiedelehdessä.

Tutkimus pohjautuu ilmastonmuutoksen kannalta erityisen kiinnostavaan vuosittaiseen tietoon eliöiden elinkierrosta. Havainnot kertovat esimerkiksi siitä milloin koivun lehdet ovat puhjenneet, hyttysten joukkoesiintymät alkaneet, sisiliskot ryömineet koloistaan tai vaikkapa kirjosiepot palanneet muuttomatkaltaan.

Yli kahdensadan eläimiin, kasveihin ja sieniin liittyvän päivämäärän lisäksi Kivatsussa kirjattavien asioiden listaan on kuulunut monipuolinen luettelo ilmastoon liittyviä ajankohtia, kuten se alkutalven päivä, jolloin järven jää ensimmäisen kerran kestää kävelyä.

– Montakohan kylmää kylpyä tutkijat ovat saaneet tätä parametria mitatessaan? Ovaskainen pohtii aineistoa selatessaan.

Ovaskaisen mukaan nyt julkaistu aineisto on vain jäävuoren huippu siitä, mitä naapurimaan arkistoista on kaivettavissa.

– On uskomatonta millaisia pitkäaikaisia ja laaja-alaisia aineistoja Venäjällä on kerätty. Yhtä uskomatonta on se, että edes venäläiset tutkijat itse eivät aiemmin ole koonneet näitä aineistoja yhteen.

– Yksi hankkeemme parhaista kokemuksista on ollut tuoda eri puolilla Venäjää sijaitsevien puistojen tutkijoita yhteisiin kokouksiin. Monet heistä ovat hahmottaneet keräämiensä aineistojen ainutlaatuisuuden vasta kansainvälisen kiinnostuksen kautta.

Metsänhakkuista luopumista toivotaan lintujen pesimäaikaan keväällä ja kesällä

Suomen luonnonsuojeluliitto esittää kesähakkuista luopumista 



Suomen luonnonsuojeluliitto esittää metsänhakkuista luopumista lintujen pesimäaikaan keväällä ja kesällä. Suomen lainsäädäntö ei käytännössä aseta minkäänlaisia rajoitteita lintujen herkimpänä lisääntymisaikana tehtäville metsänhakkuille. Vaikka luonnonsuojelulaki kieltää rauhoitettujen eläinten tappamisen, lintujen munien keruun ja erikseen lisääntymisaikaisen häirinnän, niin saman lain poikkeuspykälä sallii kesähakkuut.

”Kiihkeimpään lisääntymisaikaan tehtävät hakkuut eivät ole ekologisesti eivätkä etenkään eettisesti kestävää metsätaloutta. Vaikka mitään tarkkaa määrää ei voida sanoa, niin on arvioitu, että metsäkoneiden kourissa tuhoutuu vuosittain Suomessa kymmeniä tuhansia lintujen pesiä, munia ja poikasia”, kertoo suojeluasiantuntija Risto Mustonen Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Luonnonsuojeluliiton mukaan pesimäaikaisille hakkuille ja metsämaan muokkauksille tulee asettaa selkeät rajat, jotka takaavat pesimärauhan luonnonvaraisille linnuille. Hakkuita tulisi nykyistä tiukemmin rajoittaa huhtikuun ja heinäkuun välisenä aikana. Pesinnän kannalta erityisen herkkiä elinympäristöjä ovat lehtipuuvaltaiset metsät ja rantametsät, koska niissä linnunpesien määrä hehtaarilla on suurin.

Nykyinen talousmetsien hoitoa säätelevä metsälaki ei huomioi pesintärauhaa lainkaan. Myös nykyiset metsänhoidonsuositukset ainoastaan kehottavat välttämään hakkuita mahdollisuuksien mukaan tietyissä metsätyypeissä. Metsäsertifikaateista ainoastaan FSC asettaa pesimäaikaisille hakkuille joitain selviä rajoituksia, yleisempi PEFC -sertifikaatti ei säätele kesähakkuita millään tavalla.

Luonnonsuojeluliiton mielestä valtion maita hallinnoiva Metsähallitus voisi toimia asiassa vastuullisena tiennäyttäjänä ja luopua kesähakkuista.

Kesähakkuista luopumisella on taloudellisia hyötyjä metsänomistajalle, koska samalla vähennetään maaperälle ja puustolle aiheutuvia korjuuvaurioita ja ehkäistään talousmetsissä haitallisen juurikäävän leviämistä.

Luontovarakeskus sijoitetaan Helsinkiin

Luonnonvarakeskuksen johto Helsinkiin

Alueellistamisen koordinaatioryhmä on 28.5.2013 päättänyt maa- ja metsätalousministeriön ehdotuksen pohjalta puoltaa Luonnonvarakeskuksen johdon sijoittamista Helsinkiin Viikin yliopistokampuksen yhteyteen. Päätöksen Helsinkiin sijoittamisesta tekee maa- ja metsätalousministeriö ja asian valmistelu jatkuu tältä pohjalta. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta, Metsäntutkimuslaitoksesta sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta yhdistettävä Luonnonvarakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2015.

Alueellistamisen koordinaatioryhmä oli aiemmin keväällä pyytänyt maa- ja metsätalousministeriötä täydentämään Luonnonvarakeskuksen alueellistamisselvitystä. Lisätarkastelun kohteina olivat kaikki sijoittamisselvityksessä mukana olleet paikkakunnat: Joensuu, Jokioinen, Jyväskylä, Oulu, Rovaniemi ja Turku.

Sijoittamispäätöksen pääperusteina olivat taloudellisuus ja toiminnallisuus. Luonnonvarakeskuksen johto-organisaation ydintehtävänä on laitoksen tehokas johtaminen. Johtamiseen kuuluu olennaisesti tiivis yhteydenpito valtakunnallisiin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin, joista suurimman osan päätoimipaikka on pääkaupunkiseudulla.

Viikin kampuksella on monipuolinen ja monitieteinen luonnonvara-, biotalous- ja ympäristöalan osaamiskeskittymä. Helsingin yliopiston neljä Luonnonvarakeskuksen toimialaan läheisesti liittyvää tiedekuntaa sekä muut tutkimus- ja asiantuntijayksiköt tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön ja toiminnan tehostamiseen.

Luonnonvarakeskuksen johto-organisaatio on tarkoitus pitää mahdollisimman tiiviinä, henkilöstömäärän on arvioitu olevan 20 henkilöä tai jopa sen alle. Luonnonvarakeskuksen koko henkilöstömäärä on noin 1800 henkilöä, joista kolme neljännestä on muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

Luonnonvarakeskuksen varsinaiset ydintoiminnot, tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä tiedon ja teknologian vaihto, sijoitetaan kuuteen osaamiskeskukseen eri puolille Suomea. Myös huomattava osa sisäisistä palveluista on mahdollista sijoittaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Osaamiskeskusten ja sisäisten palveluiden organisaatio, toiminta, tehtävät ja alueellinen sijoittuminen päätetään vuoden 2013 loppuun mennessä.

Luonnonvarakeskuksen toimintoja on tarkoitus kehittää erityisesti paikkakunnilla, joilla on merkittävää luonnonvara-alaan liittyvää tutkimusta, koulutusta, hallintoa ja yritystoimintaa. Kaikilla sijoittamisselvityksessä vertailluilla paikkakunnilla on tässä suhteessa kiistattomia vahvuuksia ja huomattavaa kehittämispotentiaalia.

Valtioneuvoston 20.11.2011 tekemän periaatepäätöksen mukaisesti Metsäntutkimuslaitoksen johto ja esikuntatehtävät siirtyvät Vantaalta Joensuuhun. Noin 20 henkilöä koskeva siirto toteutetaan vuoden 2014 alkuun mennessä. Luonnonvarakeskuksen perustamishanke ei vaikuta periaatepäätöksen toimeenpanoon. Järjestely toteutetaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti mm. rekrytointeja suuntaamalla.

Suomalaiset suhtautuvat metsästykseen entistä myönteisemmin

Enemmistö suomalaisista suhtautuu metsästykseen myönteisesti. Myönteinen suhtautuminen on lisääntynyt ja kielteinen suhtautuminen vähentynyt vuoteen 2004 verrattuna. Asiaa selvitti Taloustutkimus Oy Suomen riistakeskuksen toimeksiannosta.

Tutkimuksen tavoite oli selvittää suomalaisten suhtautumista metsästykseen ja verrata soveltuvin osin suhtautumisen muuttumista vuoden 2004 tutkimukseen nähden. Tutkimusta varten haastateltiin 15-79-vuotiaita suomalaisia, joista 13 prosentilla oli omia metsästyskokemuksia. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy.

Tutkimuksen mukaan enemmistö (61 prosenttia) suomalaisista suhtautuu metsästykseen myönteisesti, 26 prosenttia neutraalisti ja 13 prosenttia kielteisesti. Eri riistalajien osalta nähdään sama kehityssuunta kuin yleensä metsästykseen suhtautumisessa. Metsästykseen suhtaudutaan nyt myönteisemmin kuin koskaan jo vuodesta 1986 aloitettujen mielipidetiedustelujen aikaan.

Vain suurpetoeläinten metsästykseen suhtaudutaan kokonaisuudessaan hieman kriittisemmin kuin vuonna 2004. Yleinen kanta on silti edelleen se, että myös suurpetokantoja on voitava säädellä metsästyksellä.

Yleensäkään metsästyksen ei koeta vaarantavan riistaeläinkantoja. Tässä asenneilmasto on samanlainen kuin vuoden 2004 tutkimuksessa. Myönteisimmin suhtaudutaan hirvieläinten metsästykseen. Yleisestä myönteisestä suhtautumisesta huolimatta metsästys sijoittuu luonnonvarojen hyödyntämiskeinona selvästi marjastuksen, kalastuksen ja sienestyksen jälkeen.

Jokaisen tutkitun riistalajin osalta nähdään, että myönteisesti niiden metsästykseen suhtautuvia on enemmän kuin kielteisesti suhtautuvia. Hirvieläinten metsästykseen myönteisesti suhtautuvia on peräti kolme neljästä suomalaisesta. Miesten suhtautuminen on naisia myönteisempää kaikkien riistalajien metsästyksen osalta.

Metsästyksen tarkoitukseksi ei suomalaisilta vastaajilta löydy selkeän yksiselitteistä vastausta. Viidennes pitää metsästyksen tarkoituksena riistan pyyntiä ruoaksi, vajaa viidennes metsästysvietin toteuttamista, ulkoilua ja liikuntaa tai henkistä virkistäytymistä. Riistan pyynti ruoaksi korostuu erityisesti alle 30-vuotiaiden vastauksissa.

Metsästäjät nähdään edellistä tutkimusta useammin myös luonnonsuojelijoina. Enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että metsästäjät noudattavat metsästyksestä annettuja säännöksiä, mielipide on tässä asiassa muuttunut kuitenkin kriittisemmäksi.

Suomalaisista enemmistö tuomitsee suurpetojen salametsästykseen. Kuitenkin lähes joka viides hyväksyy suurpetojen salametsästyksen, jos laillisia pyyntilupia ei saada. Hieman yli puolet haastatelluista on sitä mieltä, että pihapiiriin tulleen suurpetoeläimen saa tappaa. 34 prosenttia on sitä mieltä, että susia on liikaa, 41 prosenttia on toista mieltä.

Helsingissä ja Uudellamaalla asuvat suhtautuvat metsästykseen yleisesti muualla asuvia kielteisemmin, erityisen korostuneesti näin on tilanne suurpetoeläinten metsästyksen osalta, sillä 40% Helsingissä tai Uudellamaalla asuvista kertoo olevansa kielteisellä kannalla.

Tutkimuksessa kysyttiin myös vastaajien karhu- ja susipelosta. Karhua pelkää 46 prosenttia haastatelluista suomalaisista, sutta 47 prosenttia. Karhun pelko on yleisintä länsi-, itä- ja pohjoissuomalaisten keskuudessa, sutta pelätään keskimääräistä useammin Länsi-Suomessa. Metsästäjät pelkäävät enemmän karhua kuin sutta.

Luonnon hyödyt ovat usean ekosysteemin yhteisesti tuottamia

Seminaari: tieto luonnosta kiinteämmin päätöksentekoon

Itä-Suomen yliopiston professori Olli Saastamoisen mukaan uusin tutkimustieto osoittaa, että luonnosta saatavien hyötyjen kirjo on suurempi kuin aiemmin on tiedetty. Ympäristötiedon foorumin järjestämässä seminaarissa puhunut Saastamoinen painotti, että koska monet hyödyt ovat usean ekosysteemin yhteisesti tuottamia, tarvitaan myös enemmän yhteistyötä politiikan eri osa-alueiden välillä. Esimerkiksi vesi-, metsä- ja maatalouspolitiikan yhteistyötä tulisi tiivistää sekä kasvattaa talous- ja ympäristöpolitiikan yhteyksiä.

Seminaari keskittyi ekosysteemipalvelujen merkitykseen sekä tutkimuksen ja päätöksenteon vuoropuheluun, joihin on paneuduttu Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoittamassa vuoden mittaisessa hankkeessa. Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan ihmisen luonnosta saamia aineellisia ja aineettomia hyötyjä, jotka ylläpitävät yhteiskuntaa ja ihmisten hyvinvointia. Kun luonto yksipuolistuu, heikkenee sen kyky tuottaa luonnon palveluita ja vastata muutoksiin kuten ilmaston lämpenemiseen.

Professori Saastamoinen huomautti, että ekosysteemipalvelujen edistäminen ei ole vain valtiollisen politiikan asia. Esimerkiksi kesämökkiläiset voivat edistää oman veden, rannan ja metsikön ekosysteemien hyvinvointia yhdessä naapureiden kanssa. Myös kunnilla on suuri vastuu edesauttaa luonnon tarjoaman hyvinvoinnin tuomista kuntalaisille.

Tutkimusjohtaja Paula Horne Pellervon taloustutkimuksesta toi esiin, että jos esimerkiksi mikrobit ja pieneliöstö eivät hajottaisi eloperäistä jätettä, maapohjan karike tukahduttaisi kasvun eivätkä puut saisi riittävästi ravinteita. ”Myöskään puutarhurit eivät joudu itse tupsuttelemaan siitepölyä omenankukkiin, vaan ahkerat mehiläiset hoitavat työn ekosysteemipalveluna.”

Ekosysteemipalveluiden arvottamisella pyritään havainnollistamaan näiden usein itsestäänselvyytenä pidettyjen palvelujen arvoa ihmisen hyvinvoinnille. Monet palveluista ovat ilmaisia, jolloin luontoa köyhdyttävä toiminta ei näy erikseen tuotteiden hinnoissa. Ekosysteemipalvelujen taloudellisen arvon tunnistaminen edistää myös niistä riippuvaisen vihreän talouden kehittymistä.

Ympäristöministeriön ylijohtaja Timo Tanninen kiitteli seminaaria kanssakäymisen lisäämisestä tiedon tuottajien ja käyttäjien välillä. ”Monipuolisen tutkimustiedon merkitys ympäristöpolitiikan muotoilussa tulee korostumaan entisestään. On erittäin tärkeää, että käytämme tutkimustietoa monipuolisesti päätöksenteon ja lainsäädännön kehittämisen pohjana”, ylijohtaja Tanninen painotti. Ympäristöministeriö rahoittaa tänä vuonna kahta ekosysteemipalveluhanketta, joiden avulla arvotetaan Suomen luontopääomaa.

Ilmastonmuutos siirtää vesilintujen talvehtimisalueita


Vesilinnut talvehtivat yhä pohjoisempana ilmastonmuutoksen ansiosta. Äskettäin julkaistun tutkimuksen mukaan telkkä, tukkasotka ja isokoskelo jäävät yhä useammin viettämään talvea Suomeen ja Ruotsiin.

Näiden kolmen lajin keskitalven yksilömäärät ovat kasvaneet meillä ja naapurissamme yhteensä yli 130 000 yksilöllä viimeisen 30 vuoden aikana. Vastaavasti talvehtimisalueidensa eteläreunalla, Ranskassa, Irlannissa ja Sveitsissä lajien määrät ovat pudonneet yhteensä lähes 120 000 yksilöllä. Useissa maissa lajien talvehtijamäärät ovat tippuneet puoleen.

– Suomessa muutos on ollut voimakkainta telkällä ja tukkasotkalla, joiden talvehtijamäärät ovat monikymmenkertaistuneet, kertoo intendentti Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Ilmaston lämpeneminen selittää yhdeksän Euroopan maan vesilintumäärien muutoksia, sillä alkutalven lämpötila on noussut Etelä-Suomessa noin 3,8 astetta vuosien 1980–2010 aikana. Vuosittaiset muutokset vesilintujen runsauksissa ovat yhteydessä alkutalven lämpötilaan. Lämpiminä vuosina määrät kasvavat talvehtimisalueen pohjoisreunalla ja vähenevät eteläosissa. Kylminä vuosina tilanne on päinvastainen, pakkanen ja jää työntävät vesilintuja yhä etelämmäksi.

– Pohjois-Euroopassa vesilintumäärät ovat voimakkaasti yhteydessä alkutalven lämpötilaan, mutta Etelä-Suomen lämpötilan perusteella voidaan selittää jopa Ranskassa talvehtivien telkkien ja Hollannissa talvehtivien isokoskeloiden vuosittaista runsausvaihtelua, Lehikoinen täsmentää.

Vesilintujen talvialueen muuttuminen voi vaikuttaa niiden suojelutilanteeseen, koska linnut eivät välttämättä talvehdi enää niille varta vasten perustetuilla suojelualueilla. Levinneisyysmuutokset voivat myös lisätä lajien metsästysmahdollisuuksia pohjoisessa ja puolestaan heikentää niitä etelässä. Lajit reagoivat muuttuvaan ilmastoon eri tavoin, jonka takia myös lajien väliset vuorovaikutussuhteet saattavat muuttua.

– Jos esimerkiksi suosittu riistalaji harvinaistuu levinneisyyden eteläreunalla ilmastonmuutoksen myötä, niin siirtääkö se metsästyspainetta muihin lajeihin, Lehikoinen pohtii. Muutokset tarkoittavat myös sitä, että Suomella on yhä suurempi vastuu talvehtivien vesilintujen suojelusta, Lehikoinen jatkaa.

Tiedot perustuvat kansainvälisiin keskitalven vesilintulaskentoihin sekä suomalaisiin talvilintulaskentoihin ja tulokset on julkaistu Global Change Biology -sarjan verkkosivuilla.

Kosteikoista on suuret ympäristöhyödyt

Kosteikkopäivää vietetään Saarijärven Tarvaalassa 25.4.

Kosteikkoja on Suomen maapinta-alasta noin 25 %. Kosteikkoja ovat esimerkiksi märät maa-alueet, suot, matalat järvet ja merialueet sekä tulvametsät, joita on usein kuivatettu viljelykäyttöön. Kosteikot lisäävät luonnon monimuotoisuutta sekä puhdistavat valumavesiä.

Kosteikkojen perustamisella vaikutetaan virkistyskäyttöön monilla tavoilla. Hoidettu maaseudun vesimiljöö on viihtyisä, edistää lintuharrastusta, metsästystä, kalastusta ja ravustusta.

– Riistakosteikot toimivat vesilintujen elinympäristönä sekä tarjoavat virkistysmahdollisuuksia ja suodattavat valumavesiä, JAMKin Luonnonvarainstituutin MAISA-hankkeen projektipäällikkö Tarja Stenman kertoo.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Luonnonvarainstituutin järjestämässä kosteikkopäivässä paneudutaan siihen, kuinka maanviljelijät sekä yhdistykset voivat hakea ei-tuotannollista investointitukea monivaikutteisen kosteikon perustamiseen. Päivässä esitellään myös turvatuotannon ja metsätalouden kosteikkoja. Kosteikkopäivän päätteeksi tutustutaan maatalouden ja metsätalouden kosteikkoihin maastossa.

– Tarvaalan mallikosteikko Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksen mailla on juuri valmistunut, Stenman kertoo.

Päivä alkaa to 25.4. klo 9.00 JAMKin Luonnonvarainstituutissa, Tuumalantie 17, Tarvaala, Saarijärvi.

Kosteikkopäivä on suunnattu maanviljelijöille, metsänomistajille, turvetuottajille sekä metsästäjille.

Katso tarkempi ohjelma: http://www.hinkalo.fi/kalenteri

Suomalaiset suhtautuvat ilvekseen myönteisesti

Vain yhdeksän prosenttia suomalaisista katsoo, että ilveksiä on Suomessa liikaa ja ilmoittaa sietokykynsä ilvestä kohtaan ylittyneen. Suomalaisten asenteita ilvekseen selvitettiin WWF Suomen Think if Laboratories –tutkimusyrityksellä maaliskuussa teettämässä kyselyssä.

Ylivoimainen enemmistö suomalaisista, 73 prosenttia, on sitä mieltä, että ilveksiä ei ole Suomessa liikaa. Sama määrä suomalaisista katsoo, että heidän sietokykynsä ilvestä kohtaan ei ole ylittynyt. 18 prosentilla kysytyistä ei ollut kantaa ilvekseen. Vastaajina kyselyssä oli 2 191 vähintään 18-vuotiasta suomalaista koko maan alueelta.

Vastaajien ilvesasenteet ovat melko samanlaisia riippumatta esimerkiksi iästä tai siitä, onko perheessä metsästyslupia. Lapissa ja maaseudulla asuvat näyttävät kuitenkin suhtautuvan ilvekseen hieman muita kielteisemmin.

Ilves on EU:n luontodirektiivillä tiukasti suojeltu laji, jonka metsästykseen voidaan kuitenkin myöntää poikkeuslupia. Maa- ja metsätalousministeriö asetti metsästysvuodelle 2012–2013 ilveksen suurimmaksi sallituksi saalismääräksi 440 yksilöä, kun Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) arvioima kestävä verotusmäärä oli vain 285 yksilöä.

”WWF on vastustanut ilveksen poikkeuslupien määriä, jotka ylittävät roimasti kestävän verotuksen tason. Mielestämme huoli ilvestä kohtaan koetun sietokyvyn ylittymisestä on kyseenalainen, hataralla pohjalla ja perustuu valikoituneen otoksen mielipiteisiin. Nyt tehty kysely osoittaa nämä epäilykset oikeiksi”, sanoo WWF Suomen ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan suurimmat ongelmat ilveskannan hoidon suunnittelussa liittyvät ”ihmisten sietokyvyn lisäämiseen ja parantamiseen”. Ministeriö perusteli ilveksen suurta pyyntilupakiintiötä mm. sillä, että ihmisiä ärsyttää ilveksen tapa saalistaa valkohäntäpeurojen, metsäkauriiden ja jäniksien ruokintapaikoilla, jolloin riistanhoitotyön koetaan valuvan hukkaan.

Vain metsästäjissä ilvesvastaisuutta?

Valtaosa suomalaisista suhtautuu kyselyn tulosten mukaan ilvekseen positiivisesti sen viimeaikaisesta voimakkaasta runsastumisesta ja levittäytymisestä huolimatta.

”Ilveksen läsnäoloa siedetään hyvin, ja ilvesvastaista asennetta voi olettaa esiintyvän lähinnä osassa metsästäjäkuntaa”, Petteri Tolvanen sanoo.

”Taustalla on ehkä ajatus, että ilves ja metsästäjät kilpailevat valkohäntä- ja metsäkaurissaaliista. Valkohäntäkauris on kuitenkin Suomessa ihmisen tuoma vieraslaji, kun taas ilves on arvokas osa luontaista lajistoamme. Lisäksi sekä valkohäntäkauriin ja metsäkauriin saalismäärät ovat olleet kasvussa 2000-luvulla. Tämä osoittaa, että riistaa riittää sekä ilvekselle että ihmiselle.”

”Lisäksi ilveksellä on tutkimusten mukaan merkitystä pienpetojen kantojen säätelijänä. Elinvoimainen ilveskanta vaikuttaa suotuisasti esimerkiksi kanalintukantoihin”, Tolvanen lisää.

Suomen ilveskanta on ollut viime aikoina kasvussa. Ennen meneillään olevaa metsästysvuotta Suomessa oli RKTL:n mukaan noin 2300 – 2600 ilvestä. Poronhoitoalueen eteläpuolisessa Suomessa ilveksen kotieläintaloudelle aiheuttamat vahingot ovat vaatimattomia, eikä ilves myöskään ole vaaraksi ihmisille.

Oppilaat tutkivat luonnon monimuotoisuutta

Kolme muurahaista peräkkäin koivunlehdellä – nuoret luonnontutkijat monimuotoisuutta etsimässä

WWF Suomen ympäristökasvatuksen Naturewatch-verkoston 1700 oppilasta tutki lukuvuonna 2010-2011 Suomea Itämeren rannoilta koulun pihoille, lähimetsiin ja kauppojen leluosastoille. Lisäksi luontoa retkillään havainneet lapsiperheet kertoivat innokkaasti kokemuksistaan – ukki oli veistänyt pajupillin, oli nähty supikoira ja sopuleita, kuljettu pitkospuita ja seurattu muurahaisten valtatietä. Lapset ja nuoret myös lupasivat toimia luonnon puolesta, keräsivät roskia sekä ideoivat lähiympäristöönsä tekijöitä, jotka voisivat parantaa luonnon monimuotoisuutta.

Naturewatch-verkosto sai paljon uusia osallistujia etenkin Varsinais-Suomesta, kun turkulainen Vesipolku-ohjelma otti tutkimukset osaksi viidesluokkalaisten leirikoulutoimintaa. Ohjelma on kehitetty yhteistyössä Itämeren kaupunkien liiton, WWF:n ja Turun alueen ympäristökasvatusta ja Itämeren suojelutyötä tekevien toimijoiden kanssa, ja se on osa Turun kaupungin peruskoulujen Ympäristöpolkua. Tutkimuksissa pohdiskeltiin erityisesti ihmisen toiminnan vaikutuksia Itämereen.

Ihmistoiminnan vaikutuksia ympäristöön voi tutkia luonnon lisäksi myös sisätiloissa. Esimerkiksi kauppojen ympäristötoimia seuraamalla havaittiin, etteivät ympäristödiplomin saaneet liikkeet olleet välttämättä kaikkein ympäristöystävällisimpiä. Partiojohtaja Silja Kuivamäki partiolippukunta Tammerosta Tampereelta kertoi kuinka tehtävät innostivat lapsia omatoimisuuteen: ” Oli hienoa nähdä tytöt asiaan paneutuneina …[He] halusivat ottaa selvää ja meiltä kului helposti varattu puolitoista tuntia kaupassa. Kalojen alkuperämaita tutkivat tytöt kävivät itse kysymässä jonkun kalalajin alkuperää, kun eivät löytäneet sitä taulukosta… Tehtävät eivät olleet liian helppoja, vaan tarjosivat haastetta ja pakottivat selvittämään asioita.”

Nuoret tutkijat tarkkailivat myös toisten koululaisten käytöstä: kuinka kauan vettä valutettiin koulun vessassa ja jätettiinkö valot turhaan palamaan. Erityisesti koulujen sähkönkulutuksessa nähtiin säästömahdollisuuksia, kun taas kirjojen kierrätystä ja materiaalien tarkkaa käyttöä muun muassa käsitöissä kehuttiin.