Tutkimus: Pelaamisesta on tullut vakavasti otettava harrastus

Muropaketti.comin tutkimus osoittaa, että pelaamisesta on tullut vakavasti otettava harrastus Suomessa. Aiemman käyttäjätutkimuksen mukaan 92 prosenttia sivuston kävijöistä on kiinnostunut peleistä. Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 49 prosenttia kertoo pelaavansa yli 10 tuntia viikossa ja 81 prosentilla pelaamisharrastus on jatkunut jo yli 10 vuotta.

Pelikulttuuria tutkinut Tampereen yliopiston professori ja pelitutkimusryhmän vetäjä Frans Mäyrä kertoo, että digitaalinen pelaaminen on asettumassa osaksi muita kulttuurisia toimintoja ja harrastusten kirjoa.

– Pelikulttuuri on monimuotoistunut ja laajentunut Suomessa. Vähitellen aletaan hahmottaa, mitä kaikenlaisia sisältöjä sieltä löytyy ja miten siihen voi osallistua eri tavoin. Pelit ovat monimuotoista toimintaa – niiden kautta on mahdollista osallistua toimintaviihteeseen, mutta niiden kautta haetaan myös sosiaalista vuorovaikutusta. Peleistä on tullut kohtaamispaikka, johon mennään tapaamaan kavereita, Mäyrä sanoo.

Pelaajat panostavat aikaa ja rahaa

Peleihin panostetaan sekä ajallisesti että rahallisesti. Nyt toteutetun kyselytutkimuksen mukaan 32 prosenttia vastaajista kertoo kuluttavansa 50–100 euroa rahaa peleihin vuodessa, ja 31 prosenttia kuluttaa 100–200 euroa vuodessa. Jopa 20 prosenttia vastaajista käyttää peleihin yli 200 euroa vuosittain. Myös pelaamisen oheislaitteisiin, kuten näytönohjaimiin ja pelikonsoliin, panostetaan. Vastaajista jopa 72 prosenttia vastasi olevansa valmis panostamaan näytönohjaimeen.

Peleihin käytetään reippaasti aikaa viikoittain. 32 prosenttia vastaajista pelaa 5–10 tuntia viikossa, 26 prosenttia yli 16 tuntia ja 23 prosenttia 11–15 tuntia viikossa.

Tutkimuksessa tutkittiin myös verkon vaikutusta pelihankintoihin. Verkon vaikutus on suuri, sillä jopa 63 prosenttia vastaajista ostaa pelit nykyään verkosta, mutta myös kivijalka sinnittelee edelleen. Kyselyyn vastanneista 33 prosenttia hankkii pelinsä edelleen joko pelikaupasta, tavaratalosta tai tietokonekaupasta.

Muropaketin vastaajat ovat keskimääräistä väestöä aktiivisempia peliharrastajia.

Elektroninen urheilu kasvattaa suosiotaan

Tutkimuksen mukaan elektroninen urheilu eli eSports on Suomessakin matkalla kohti tunnistettavaa urheilua. Esimerkiksi Twitch-sivustoa käyttää jopa 64 prosenttia tutkimukseen vastanneista – Twitchiä käytetään etenkin muiden pelaajien videolähetysten katsomiseen. Kansainväliset eSports-sivustot ovat tutkimuksen mukaan kuitenkin vielä toistaiseksi vähemmän käytössä.

– Pelikulttuuri hakee paikkaansa myös mediassa. Turnajaistapahtumia televisioidaan ja lehdissä alkaa näkyä juttuja, jotka kommentoivat pelialaa, Mäyrä toteaa.

Mäyrän mukaan suomalaisen pelaamiskulttuurin ominaispiirre on se, että pienestä maasta löytyy erittäin paljon kokemusta ja onnistumisia.

– Suomessa osataan taiteellisesti ja teknisesti monia asioita hyvin. Myös kaupallisista läpimurroista on vahvoja näyttöjä. Suomessa on lähdetty rohkeasti kokeilemaan erilaisia pelisisältöjä, ja Suomessa kehitetyt pelit ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia ja persoonallisia.

Advertisements