Biotalous kasvattaa puutuotealaa

Biotalousyhteiskunta tarvitsee uusiutuvia luonnonvaroja ja niiden kestävää käyttöä. Puutuoteala tarjoaa tähän huiman mahdollisuuden terveellisillä ja turvallisilla tuotteilla, ylivertaisella raaka-ainekestävyydellä, pienellä hiilijalanjäljellä ja tulevaisuuden asiakkaita palvelevilla innovatiivisilla ratkaisuilla.

Luonnonvarakeskus (Luke) järjesti Lahdessa 7.–8.4.2016 kansainvälisen symposiumin puutuotealan uusien mahdollisuuksien ja haasteiden arvioimiseksi. Kuultujen asiantuntijapuheenvuorojen ja keskustelujen perusteella Luke laati kuuden kohdan julkilausuman, jonka avulla halutaan vaikuttaa elinkeinoelämää ja tutkimusohjelmia koskevaan päätöksentekoon Euroopassa ja Suomessa.

Biotalous kasvattaa puutuotealaa, puutuoteala hyödyttää yhteiskuntaa

Biotalous tarjoaa puutuoteteollisuudelle ainutlaatuisen tilaisuuden profiilin nostamiseen, uusiutumiseen ja liiketoiminnan kasvattamiseen. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyöllä on tässä tärkeä rooli, myös kilpailukyvyn lisäämisessä. Valtiovallan viestin symposiumiin tuonut eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen muistutti siitä, että Eurooppa tarvitsee uutta taloudellista toimeliaisuutta ja työpaikkoja. Mallia voidaan ottaa myös amerikkalaisesta innovaatiotoiminnasta.

Johtaja Jaakko Kuusisaari Tieto Oyj:stä toi esille liiketoiminnan hyödyt digitalisaatiosta, jota on mahdollista soveltaa puutuoteteollisuudessa paljon nykyistä laajemmin.

Puutuotteiden arvo sekä yhteiskunnan että teollisuuden kannalta kävi yksiselitteisesti ilmi puheenvuoroista.

– Kaikki, mikä tehdään tänään fossiilisista raaka-aineista, voidaan huomenna tehdä puusta. Tässä tarvitaan globaalia markkina- ja asiakasnäkemystä sekä uudenlaista kuluttajasuuntautumista, totesi johtaja Miikka Pesonen Stora Enso Oyj:stä.

Puun ekologisuus, hyvinvointivaikutukset ja tekninen etevyys halutaan hyödyntää

Puu on vuosisadan monipuolisin ja vihrein raaka-aine rakentamiseen, asumiseen ja logistiikkaratkaisuihin. Puu herättää kiinnostusta kerrostalorakentamisessa silloin, kun keskustellaan sisäilman laadusta tai rakentamisen nopeudesta ja muunneltavuudesta. Modernissa sisustamisessa puhuttelee mahdollisuus yhdistää materiaalin esteettisyys ja korkealaatuinen design. Kuljetus- ja varastointijärjestelmissä sekä ajoneuvoissa puupohjainen biomuovi on korvaamassa petrokemiasta ja metalliteollisuudesta peräisin olevia tuotteita.

Useissa puheenvuoroissa tuotiin esille myös puun psykofyysiset hyvinvointivaikutukset, jotka ovat todennäköisesti suuremmat kuin tiedämme.
– Kestävyyden määrittelyyn on aika tuoda uusi taso – ihmisten hyvinvoinnin määrittelemä kestävyys, ehdottivat Henrik Heräjärvi ja Susanne Heiska Lukesta.

Asiantuntijat Euroopan yhteisellä asialla

Puutuotealan näkyvyydestä eurooppalaisessa päätöksenteossa kannettiin yhteinen huoli.
– Alan näkyvyyttä eurooppalaisissa päätöksentekokoneistoissa sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-ohjelmissa on parannettava selvästi ja puualan on pystyttävä esittämään yhteinen viesti päättäjille, korosti tutkimusjohtaja Andreas Kleinschmit Ranskan teknologiainstituutista.
Samoilla linjoilla oli myös eurooppalaisen metsäalan teknologiayhteisön toimitusjohtaja Johan Elvnert, jonka mukaan innovaatioyhteisöt voisivat tarjota vision eurooppalaisille päättäjille.

Euroopan unionissa on europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin mukaan tahtotila biotalouden edistämiseksi.
– EU:ssa halutaan edistää tiedepohjaisia politiikkatoimenpiteitä, lainsäädännön yhdenmukaistamista ja ennustettavuutta markkinatoimijoille. Esimerkiksi puurakentaminen tulisi saada osaksi biotaloutta, jolloin sitä voitaisiin tuoda esille julkisten hankintojen säädöksissä, Kumpula-Natri totesi.

Puutuoteteollisuus vahvaksi eurooppalaisen biotalouden brändiksi -julkilausuma – kuusi pääkohtaa:

Huomio puualaan Eurooppa-tason elinkeinopolitiikassa sekä tutkimus- ja innovaatio-ohjelmissa
Kasvuhakuisista yrityksistä ja yritysverkostoista potkua puualan toimintamallien uudistamiseen
Poliittisilta päättäjiltä lisää tukea liiketoiminnan ja tutkimuksen vuoropuheluun
Puualan koulutus vastaamaan ajan vaatimuksia
Monitieteistä tutkimusta puutuotteiden käytön terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyö tuottamaan biotalouden ratkaisuja puualan uudistumiseksi

Mainokset