Arktiset olosuhteet halutaan kilpailuvaltiksi kansainvälisillä markkinoilla

Luonnonvarakeskus (Luke) selvittää yrittäjien ja yhteistyökumppaneiden kanssa, miten haasteelliset pohjoiset olosuhteet ja niiden tuomat lisäarvotekijät voidaan valjastaa kilpailuvalteiksi kansainvälisillä markkinoilla.

Luken, Ruokatieto Yhdistyksen ja Reilua.fi:n hankkeessa arktisella ruoantuotannolla tarkoitetaan 60. leveysasteen pohjoispuolella tapahtuvaa tuotantoa. Raja kulkee Helsingin korkeudella, joten arktisen tuotannon alue kattaa käytännössä koko maan. Suomi on arktinen maa globaalista näkökulmasta, ja asia todetaan myös valtioneuvoston vuonna 2013 vahvistamassa Suomen arktinen strategia 2013 -periaatepäätöksessä.

Suomessa ruokaa tuotetaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Esimerkiksi pitkä, kylmä talvi pakkasineen ja routineen, kesän runsas valo, puhdas maaperä ja puhdas ilma sekä käytännössä rajoittamattomat puhtaan veden varat ovat globaalisti ainutlaatuisia tekijöitä, joita elintarvikeviennin viestinnässä ei ole vielä täysimittaisesti hyödynnetty.

– Luken selvitysten mukaan pohjoinen tapa tuottaa ruokaa tarkoittaa muun muassa vähempää antibioottien käyttöä tuotantoeläimillä, jäljitettäviä ja turvallisia tuotteita sekä joidenkin luonnontuotteiden erityisiä laatutekijöitä. Esimerkiksi luonnonmarjojen, mustikan, puolukan ja hillan flavonoidipitoisuus on arktisilla alueilla korkea, Luken vanhempi tutkija Jaana Kotro kertoo.

Hankkeessa käydään aktiivista keskustelua toimialan edustajien ja sidosryhmien kanssa, jotta voidaan tuottaa tietoa yritysten tarpeisiin. Selvitysten pohjalta rakennetaan arktisuuteen pohjautuvaa viestintäsisältöä ja -materiaalia, jota yritykset voivat omassa viestinnässään ja markkinoinnissaan hyödyntää. Viestintätyökalujen on tarkoitus palvella sekä toimialan viestintää yleisesti että eri tuotantosuuntien viestintää.

Viennissä on elintarviketeollisuuden kasvuvara

Suomalaisia elintarvikkeita viedään jo nyt, mutta kasvuvaraa on. Tarvetta on koko ruoantuotannon kannattavuuden ja kauppataseen parantamiselle.

– Hanke lähti liikkeelle tarpeesta lisätä ruoantuotannon kilpailukykyä sekä tavoitteesta kasvattaa kotimaisen ruoan vientiä. Nyt ruokaa tuodaan noin 4,5 miljardin ja viedään 1,5 miljardin arvosta, Kotro sanoo.

Elintarvikealan pk-yrityksistä 12 prosenttia toimii kansainvälisillä markkinoilla. Elintarvikealan Team Finland -vientiohjelma Food from Finlandin tavoite on viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä.

Arktisuus elintarvikeviennin kärkenä -hanke jatkuu vuoteen 2018 saakka. Luken, Ruokatieto Yhdistys Ry:n ja Reilua.fi:n hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.

Mainokset