FK:n Kauppi: Kohtuuttomilla veroilla ei pidä ajaa työtä pois Suomesta

”Talous- ja veropoliittinen keskustelu on parhaillaan kiihtymässä, kun puolueet julkistavat omia vaaliohjelmiaan. Lisää eväitä keskusteluun antaa varmasti Ruotsin ex-valtiovarainministeri Anders Borgin ja VATT:in ylijohtaja Juhana Vartiaisen raportti Suomen talouspolitiikan tulevaisuudesta, joka julkistetaan keskiviikkona”, Finanssialan Keskusliiton (FK) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi arvioi.

Veroratkaisuilla on Kaupin mukaan ratkaiseva rooli siinä, miten Suomen talous saadaan kasvu-uralle. ”Tulevan hallituksen on sovittava verolinjauksista ennakoivasti ja pitkäjänteisesti. Yhteisvaluutan alueella veroratkaisujen merkitys taloutta ohjaavana tekijänä on kansallisesti entisestään korostunut. Verotuksella on merkittävä vaikutus Suomen kansainväliseen kilpailukykyyn. Verojärjestelmän on edistettävä työllisyyttä, kasvua ja yrittäjyyttä.”

Kauppi muistuttaa, että Suomessa on viime vuosina tehty useita kansallisia ratkaisuja, joilla on hyydytetty uuden kasvun ja hyvin­voinnin moottoria. ”Räikeänä esimerkkinä on vuosina 2013 ja 2014 voimas­sa ollut kansallinen pankkivero, joka otettiin käyttöön samaan aikaan, kun EU:ssa vasta valmisteltiin yhteistä vakausmaksua.”

Veroratkaisuissa on huomioitava Kaupin mukaan muutosten vaikutukset rahoitus- ja pääomamarkkinoihin, lakisääteiseen vakuutusturvaan sekä sitä täydentävään yksityiseen säästämiseen ja varautumiseen.

”Kohtuuttomalla verotuksella ei pidä ajaa yritysten toimintoja, työpaikkoja tai tase-eriä pois Suomesta. Yhteisöverokanta on pidettävä kilpailukykyisenä ja selvitettävä tarve sen edelleen alentamiseksi. Rahoitussektorille ei pidä asettaa uusia eril­lisveroja, jotka heikentävät suomalaisen finanssialan toimintaedellytyksiä ja kilpailumahdollisuuksia.”

Vakuutusmaksuveron asteittaisesta poistamisesta on Kaupin mukaan laadittava suunnitelma. ”Aluksi se tulee irrottaa arvonlisäverokannan kehityksestä. Vakuutusmaksuvero ei ole arvonlisäverotuksessa vähennyskelpoinen, joten se aiheuttaa verotuksen kertaantumista.”

Lisätiedot: