Matkahuolto julkaisi uudistuneet verkkosivunsa

Matkahuolto uudisti verkkosivunsa – lipunostaminen helpottui

Matkahuollon verkkosivut ovat uudistuneet. Uuden ilmeen lisäksi sivuston tärkeimmät toiminnot on päivitetty vastaamaan asiakkaiden tarpeita.

Matkahuolto julkaisi uudistuneet verkkosivunsa 26.2.2015. Uudistuneen sivuston kehittämisessä on kuultu asiakkaiden toiveita ja verkkosivuston käyttämisestä on haluttu tehdä entistä helpompaa. Erityisen paljon parannuksia on tehty sivuston käytettävyyteen mobiililaitteilla.

Yhä suurempi osa Matkahuollon lipunmyynnistä on viime vuosina siirtynyt verkkoon, ja verkkomyynnin kasvuvauhti on edelleen kova. ”Verkkokaupastamme voi ostaa lipun parhaimmillaan vielä puoli tuntia ennen lähtöä. Lippua ei tarvitse tulostaa. Aiemmin mobiiliostamiseen kuitenkin liittyi hankaluuksia, jotka uudistuksen myötä ovat poistuneet. Se, että bussiliput voi ostaa lennosta vaikka kännykällä ja sen jälkeen vain nousta kyytiin, sopii nykyiseen liikkuvaan elämäntyyliin. Halusimme vastata paremmin asiakkaidemme muuttuneisiin tarpeisiin”, kertoo Matkahuollon liiketoimintapäällikkö Jukka Ylitalo .

Matkahuollon verkkosivuilla vierailee lähes kaksi miljoonaa kävijää kuukausittain. Suuri osa kävijöistä hakee sivustolta erityisesti aikataulutietoja. ”Kattavat aikataulutiedot ovat tärkein asiakkaillemme tarjoamamme palvelu verkkosivuillamme. Järjestelmistämme löytyy mm. aikataulutiedot 1 000 pikavuoroon, joihin voi myös ostaa lippuja. Verkkosivu-uudistuksen myötä myös vaihto- ja jatkoyhteyksien hakeminen on helpompaa. Myöhemmin keväällä tuomme verkkokauppaan myös asiakkaidemme kovasti kaipaamia vaihtoyhteydet kattavia nettitarjouslippuja”, Ylitalo jatkaa.

Uudistus palvelee myös pakettiasiakkaita

Matkahuolto on Suomen suurin yksityinen paketinkuljetuspalveluita tarjoava yritys. Verkkosivu-uudistus helpottaa myös Matkahuollon Pakettipalveluja käyttävien asiakkaiden asiointia. Lähetysten hinnan laskeminen ja eri lähetysvaihtoehtojen hintojen vertailu on entistä helpompaa uudistuneen pakettilaskurin ansiosta. Pakettipalveluiden käytetyintä toiminnallisuutta lähetysten seurantaa on puolestaan parannettu lisäämällä ja tarkentamalla seurannan antamaa informaatiota pakein kulusta.

Matkahuollon verkostoon kuuluu lähes 1 100 pakettipistettä, joista useimmat ovat avoinna joustavasti kaikkina viikonpäivinä. Tämän ansiosta vastaanottaja voi noutaa pakkauksensa läheltä ja juuri hänelle parhaiten sopivana ajankohtana aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Bussiliikenteen kilpailu ohjaa palvelujen kehittämistä

Bussiliikenteen kilpailun kiristyessä viime vuosina verkkokauppa on noussut kuluttajille entistä tärkeämmäksi välineeksi aikataulujen ja hintojen vertailussa. Matkustajia houkutellaan edullisilla tarjouslipuilla, joita Matkahuollonkin lipunmyynnistä löytyy jo yli 70 yhteysvälille. ”Hintojen ja aikataulujen vertailu on asiakkaillemme tärkeää, minkä vuoksi me Matkahuollossa haluamme panostaa verkkokaupan sekä matkojen ja reittien suunnitteluun liittyvien palvelujen kehittämiseen. Se ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa. Asiakkaat odottavat edelleen, että asema- ja oheispalvelut ovat hyvät ja että pystymme tarjoamaan runsaasti vuoroja hyvine vaihto- ja jatkoyhteyksineen. Hinnan lisäksi myös perusasioiden tulee olla kohdallaan”, Ylitalo tähdentää.

Advertisements