Suomen parhaat työpaikat kasvoivat viime vuonna jopa yli 15 prosenttia

Great Place to Work on julkistanut Suomen parhaat työpaikat. Kolmeen eri sarjaan jakautuva lista julkistetaan nyt 13:tta kertaa. Viime vuonna listaykkösiksi sijoittuneet Alko, Vincit ja Amgen pitivät kiinni listan kärkipaikoista.

Suomen parhaat työpaikat kasvoivat viime vuonna jopa yli 15 prosenttia. Kasvua tukemaan nämä 50 työpaikkaa saivat lähes 70 000 työhakemusta (lähes +8 prosenttia edellisvuodesta), minkä lisäksi lähtövaihtuvuus oli niissä vain 6,9 prosentin tasoa ja sairauspoissaolot jäivät keskimäärin 2,3 prosenttiin.

”Suomen parhaita työpaikkoja kuvaavat luvut osoittavat, että johto voi rakentaa hyvää liiketoimintaa vaikeinakin aikoina henkilöstöä arvostavalla tavalla. Menestymisen taustalla on johdon humaani arvomaailma, joka näkyy yrityskulttuurissa ja henkilöstön ja johdon välisessä luottamuksessa. Tällaisessa ilmapiirissä työntekijät haluavat antaa parhaansa”, Great Place to Work Finlandin toimitusjohtaja Mona Rundberg sanoo.

Suomen parhaat työpaikat -tutkimusta on toteutettu vuodesta 2002 lähtien. Tutkimuksessa selvitetään osallistuvien organisaatioiden työntekijöiden kokemukset työpaikastaan sekä arvioidaan organisaatioiden keskeisimmät johtamiskäytännöt. Tutkimuksen pisteytyksestä 2/3 koostuu työntekijöiden kokemuksesta ja 1/3 johtamiskäytännöistä. Great Place to Workin tutkimukseen osallistui viime vuonna Suomessa ennätykselliset 153 organisaatiota, jotka työllistivät noin 46 000 työntekijää.

Suomen parhaat työpaikat 2015 -listalla on peräti 14 yritystä, jotka ovat sijoittuneet parhaiden työpaikkojen joukkoon vähintään viisi kertaa (Vincit, Pipelife Finland, Solita, ComIQ, Novo Nordisk Farma, 3 Step IT, SBS Discovery Radio, Mandatum Life, Saanio & Riekkola, Scandinavian Marketing Gainer, Newsec, Boco IP, SICK ja Mars Finland). Mukaan mahtui myös joukko uusia tulokkaita, joista esimerkkeinä listan kärkisijoja kolkuttelevat IT-alan yritykset Gofore ja Nitor sekä monikansallinen vähittäiskauppaketju H&M.

Kuilu suomalaisen työelämän ja Suomen parhaiden työpaikkojen välillä kasvanut

Suomen parhaissa työpaikoissa keskimäärin 87 prosenttia henkilöstöstä kokee työpaikkansa positiivisesti, kun vastaava luku koko suomalaisen työelämän tilaa kartoittavassa tutkimuksessa on 54 prosenttia. Suomen parhaiden työpaikkojen taso on korkea myös eurooppalaisessa vertailussa. Jo viime vuonna Suomen parhaat työpaikat olivat tasoltaan kovempia, kuin parhaiden työpaikkojen kärki missään muussa tutkituista 18 Euroopan maasta.

”Oppimisen kannalta Suomen parhaiden työpaikkojen korkea taso tarjoaa meille edun, kun tähtäämme kansakuntana Euroopan parhaaksi työelämäksi vuoteen 2020 mennessä. Suomalaiset johtajat voivat ottaa mallia siitä, miksi ja miten johto rakentaa parhaissa työpaikoissa luottamusta johdon ja henkilöstön välille”, Mona Rundberg toteaa.

Lista Suomen parhaista työpaikoista 2015 sekä Suomalaisen työelämän tila -tutkimus löytyy osoitteesta http://www.greatplacetowork.fi

Advertisements