Velkajärjestely tuli mahdolliseksi myös pienyrittäjille

Merkittävä muutos varmistui: Velkajärjestely mahdolliseksi myös pienyrittäjille

Presidentti Sauli Niinistö vahvisti perjantaina yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisen. 1.1.2015 lähtien velkaongelmiin joutuneen toiminimiyrittäjän yksityiset ja elinkeinotoiminnan velat voidaan järjestellä ja kannattava yritystoiminta voi jatkua. Suomen Yrittäjien vahvasti ajama muutos on vaikeuksiin joutuneille yrittäjille todella merkittävä.

Velkaongelmiin joutuneen toiminimiyrittäjän yksityiset ja elinkeinotoiminnan velat voidaan ensi vuoden alusta lähtien järjestellä, jos yritystoiminta on melko pienimuotoista ja perustuu pääasiassa yrittäjän työpanokseen.

– Näin säilytetään yrittäjän oma ja mahdollisten työntekijöiden työpaikat, lainsäädäntäasioiden päällikkö Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

– Tässä on esimerkki sekä inhimillisesti että yhteiskunnallisesti erittäin merkittävästä lakimuutoksesta. Sillä ehkäistään tarpeettomia konkursseja, yritysten lopettamista ja ihmisten syrjäytymistä.

Suomen Yrittäjät on ajanut nyt toteutuvaa mallia pitkään.

Yrittäjä tasa-arvoiseen asemaan palkansaajan kanssa

Kun laki astuu voimaan, toiminimiyrittäjät ovat vihdoin tasa-arvoisia palkansaajien kanssa. Nykylain mukaan velkajärjestelyssä ei voi järjestellä elinkeinotoimintaan liittyviä velkoja, vaan yrittäjän on joko lopetettava elinkeinotoiminta velkajärjestelyyn pääsemiseksi tai hakeuduttava yrityssaneeraukseen.

– Tilanne on ollut sama, kuin jos ylivelkaantuneen palkansaajan pitäisi irtisanoutua ja jäädä tahallaan työttömäksi päästäkseen velkajärjestelyyn. Yrityssaneeraus taas on pienyrittäjälle usein liian kallis ja raskas, Janne Makkula sanoo.

Yrittäjä voi säilyttää kotinsa, ja veloille tulee lopullinen vanhentumisaika

Uutta ovat myös säännökset velan lopullisesta vanhentumisesta, joka lasketaan velan erääntymisestä. Velka vanhentuu 20 vuodessa. Jos velkojana on luonnollinen henkilö, vanhentumisaika on 25 vuotta.

Yrittäjän omistusasunnon suoja paranee, sillä velkajärjestelyssä omistusasunnon voi säilyttää tietyin edellytyksin, yrityssaneerauksessa taas ei.

Lisärahoitus varmistui

Suomen Yrittäjät vaati kesällä, että jotta uudistus onnistuu, talous- ja velkaneuvonnan määrärahoja pitää korottaa valtion vuoden 2015 talousarviossa. Näin kävi. Valtion talousarvioon tehtävissä muutoksissa on mukana miljoonan euron lisäraha velkaneuvontaan, jota saavat nyt myös yrittäjät.

Mainokset