Asuntosijoittaja saa parhaan tuoton vanhoista asunnoista

Suomen Vuokranantajien tekemän tarkastelun mukaan asuntosijoittaja saa tällä hetkellä parhaan tuoton vanhoista sijoitusasunnoista. Tarkastelussa vertailtiin uudiskohteista ja vanhemmista asunnoista saatavaa tuottoa ja sitä kautta niiden houkuttelevuutta sijoituskohteena.

Asuntosijoittajan näkökulmasta sijoituksen tuotto rakentuu kahdesta elementistä: vuokratuotosta ja asunnon arvonnoususta. Uuden asunnon korkeammasta hankintahinnasta seuraa, että sen arvonnousu on vanhaa asuntoa hitaampaa ja bruttovuokratuotto suhteessa vanhaan asuntoon on noin kuudenneksen pienempää. Kohteen iällä ei ole suurta vaikutusta vuokratasoon, sillä uuden asunnon vuokra ei yleensä ole juurikaan vanhaa korkeampi.

Tarkastelusta ilmenee myös, että uudistuotannon hintakehitys on vanhempien asuntojen hintakehitystä hitaampaa ensimmäisinä vuosikymmeninä. Nopeinta arvonnousu on ollut 50-luvulla rakennetuissa tai sitä vanhemmissa asunnoissa. Asuntojen keskineliöhinta laskee, kun asunnon ikä kasvaa. Uuden hintaero vanhaan alkaa kuitenkin kutistua heti asuntokauppojen jälkeen. Keskimääräiselle hintatasolle asunto halpenee tarkastelun mukaan noin 25 vuodessa.

– Uudiskohteiden markkinointi suuntautuu pääosin omistusasunnon ostajille. Uusi asunto voi kuitenkin olla hyvä vaihtoehto myös sijoituskohteeksi, kommentoi Suomen Vuokranantajien vs. toiminnanjohtaja Elina Aalto. Uudiskohde on usein helpompi vuokrata, varustelutaso on parempi, eikä vuosikausiin tarvitse huolehtia remonteista. Uudiskohteeseen pääsee myös käsiksi pienemmällä rahalla, jos ei ostaessa lunasta asunnon yhtiövelkaa.

Tarkastelun toteutustapa:

Tarkastelussa käytetyt hintatilastot on saatu Suomen Kiinteistönvälittäjäliitosta sekä Etuovi.com palvelusta. Mittarina käytettiin asuntosijoittamisen tuottoa, jossa yhdistyvät asunnon hintakehitys ja siitä saatu bruttovuokratuotto. Verrokkina käytettiin Pellervon taloustutkimuksen määrittelemiä alueellisia vuokratuottoja. Tuottoerossa vanhojen asuntojen neliöhintoihin on lisätty PTT:n määrittelemä remonttivara, Etelä-Suomessa 700 euroa ja muissa suurissa kaupungeissa 500 euroa per neliö.

Hintakehitystä tarkasteltiin vertailemalla eri vuosina rakennettujen asuntojen keskineliöhintoja vuonna 2013 tehdyissä kaupoissa sekä vertaamalla eri otantavuosina rakennettujen asuntojen hintojen kehitystä vuosina 2000-2013. Hintatarkastelussa on pyritty hahmottamaan, kuinka asunnon hinta käyttäytyy suhteessa asunnon ikään.

Advertisements