Salossa järjestetään ICT-alan suurtapahtuma

Salossa ICT-sektori kasvaa vauhdilla ja alan kehitys- ja tulevaisuudennäkymät ovat valoisat. ICT-alan kärkeä edustavat yrittäjät, päättäjät ja vaikuttajat kokoontuvat alan huipputapahtumaan Saloon 20.3.2014.

Ensimmäisen laatuaan olevan Salo ICT 2014 -suurtapahtuman järjestää Yrityssalon OSKE-hanke yhteistyössä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Tapahtumapaikkana on Astrum-keskus. Koko torstaipäivän kestävä tapahtuma esittelee kattavasti paikallista ICT-osaamista ja kertoo alan kehityksestä Salossa.

Tapahtuma antaa osallistujille ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua salolaisiin ICT-alan yrityksiin, vaikuttaa ja verkostoitua. Aamupäivällä ohjelmassa ovat ICT-messut ja rekrytapahtuma. Showroom-tyylisillä messuilla ovat edustettuna muun muassa ajankohtaiset 3D-tulostus ja robotiikka. Myös alueen oppilaitokset ja muut toimijat ovat mukana messuilla. Messuilta voi bongata jo useita markkinoilla olevia huipputuotteita kuin myös tulevaisuuden vielä demo-asteella olevia ratkaisuja ja palveluja. Tapahtuman yhteydessä järjestettävässä metallifoorumissa puolestaan voi tutustua teollisuuden palveluliiketoiminnan mahdollisuuksiin. Rekrytapahtumassa yli sadan ICT-osaajan joukosta voi löytää yritykselle esimerkiksi projektipäällikön, arkkitehdin, tuotekehitys- tai sovelluskehitys- ja tukiammattilaisen.

Yrittäjille, osaajille, päättäjille ja verkostokumppaneille tarkoitetussa alan huipputapahtumassa pääsee kuulemaan ICT-alan asiantuntijoiden tuoreita näkemyksiä tulevaisuuden mahdollisuuksista. Iltapäivän tulevaisuusseminaarissa valotetaan mihin teknologia on menossa ja millainen on älykkään teknologian Salo 2020. Salosta on myös tulossa tänä vuonna yksi suurimmista Microsoftin Euroopan tuotekehityskeskuksista, joka tulee luomaan aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Näihin Microsoftin mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin haetaan myös seminaarissa lisävalotusta.

Seminaarissa puhuu futurologi Risto Linturi, joka on ollut mukana laatimassa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle raporttia tulevaisuuden radikaaleista teknologioista. Muut puheenvuorot pitävät ETLAn tutkija Timo Seppälä, kirjailija ja bisnesantropologi André Noël Chaker Veikkaus Oy:stä ja kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi. Lisäksi visioidaan Microsoft ekosysteemin mahdollisuuksista niin Salolle kuin Suomelle yleensäkin Innofactorin toimitusjohtajan Sami Ension ja Microsoftin kehitysjohtajan Lasse Gerdtin johdattamina.

Huippupuhujat visioivat niin Salon kuin Suomenkin ICT-tulevaisuuden uskomattomia kehitysmahdollisuuksia. Yrityssalon ohjelmapäällikkö ja Salotech-verkostoa koordinoiva Peter Soinu painottaa, että Salo ICT 2014 -tapahtumaa ei kannata missata, sillä se on suorastaan räjäyttävä. Tilaisuus on ensimmäinen tämän kokoluokan tapahtuma ja siksi suuren rutistuksen tulos, se tulee antamaan valtaisat näköalat siihen, mitä Salossa osataan ja mitä uutta on tulossa.

Mainokset