Opiskelijat tarvitsevat oman alan työmahdollisuuksia

Liian harva korkeakouluopiskelija saa oman alansa töitä opintojensa aikana. Vain 15 % ilmoittaa käyvänsä töissä alan työkokemuksen hankkimiseksi, kun taas lähes kaksi kolmasosaa opiskelijoista käy töissä toimeentulonsa turvaamiseksi. Nämä tiedot käyvät ilmi neljän akavalaisen luonnontieteiden ja luonnonvara-alojen liiton (4L) Taloustutkimus Oy:llä teettämästä tutkimuksesta.

Noin puolet opiskelijoista työskentelee opintojen ohessa lukukauden aikana. Työssäkäynti on sitä yleisempää mitä pidemmällä opinnot ovat. Tutkimuksen mukaan oman alan töihin päästään vasta opintojen loppuvaiheessa. ”Oman alan työkokemuksen hankkiminen mahdollisimman varhaisessa opintojen vaiheessa tukee opintojen suunnittelua työuran kannalta, ja siten valmistumisen jälkeistä työllistymistä. Yhä suuremmalla osalla vastavalmistuneista on työllistymisvaikeuksia valmistumisen jälkeen”, toteaa ura-asioiden päällikkö Heidi Hännikäinen Agronomiliitosta.

Liitot kannustavat alan työnantajia palkkaamaan alan opiskelijoita erityisesti kesätöihin. Korkeakouluopiskelijoilla on jo opintojen alkuvaiheessa paljon sellaisia taitoja, joista on hyötyä työnantajalle. ”Ottamalla yliopisto-opiskelijan töihin työnantaja varmistaa hyvät ja osaavat työntekijät yritykselle myös tulevaisuudessa. Asiantuntijan osaaminen ei synny pelkästään koulutuksesta vaan myös käytännön työkokemuksesta”, sanoo asiamies Johanna Hristov Metsänhoitajaliitosta.

Tutkimuksen mukaan apua urasuunnitteluun haetaan ensisijaisesti toisilta opiskelijoilta ja lähipiiristä, joten hyvän työnantajan maine vahvistuu. ”Myönteiset kokemukset töiden saamisesta vauhdittavat myös opinnoissa etenemistä”, kertoo opiskelija-asiamies Antti Väisänen Luonnontieteiden Akateemisten Liitosta.

”Myös opiskelijat itse kokevat oman alan työnteon hyödylliseksi tulevaisuuden työllistymisen kannalta. Tutkimuksen mukaan opiskelijat uskovat työllistyvänsä opiskelualaa ja tutkintotasoa vastaaviin tehtäviin valmistumisen jälkeen”, sanoo opiskelija-asiainhoitaja Merli Lahtinen Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitosta.

Liitot tekivät syksyllä 2013 opiskelijoilleen tutkimuksen, jossa selvitettiin opiskelijoiden työssäkäyntiä ja tulevaisuuden odotuksia. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy ja siihen vastasi 1794 yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijaa.

Advertisements