Joulukauppa kirii viime vuoden tasolle

Kaupan liiton ennusteen mukaan joulukaupan arvo pysyy tänä vuonna viime vuoden lukemissa. Joulukuu on vähittäiskaupalle vuoden tärkein sesonki. Myynnin lisäksi joulu tuo myös työtä tuhansille jouluapulaisille.

Kurjista talousuutisista ja kuluttajien heikosta luottamuksesta huolimatta jouluun satsataan tänäkin vuonna. Kaupan liiton ennusteen mukaan joulukuun vähittäiskaupan liikevaihto yltää viime vuoden tasolle. Vuosi sitten yllettiin reilun prosentin kasvuun. 2000-luvulla vähittäiskauppa on kasvanut joulukuussa keskimäärin vajaat 4 prosenttia.

Joulukuu on vähittäiskaupalle vuoden tärkein sesonki. Joulukauppa kasvattaa koko joulukuun vähittäismyyntiä yli neljänneksellä keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna. Tavaratalomyynti kasvaa lähes 60 prosenttia ja joidenkin erikoiskaupan alojen myynti tuplaantuu.

Joulukaupan onnistuminen onkin erittäin tärkeää erikois- ja tavaratalokaupalle. Jouluna esimerkiksi kelloja, koruja ja muita kultasepäntuotteita myydään yli 130 prosenttia keskimääräistä kuukausimyyntiä enemmän. Jopa viidesosa kultasepänliikkeiden koko vuoden myynnistä tulee joulumyynnistä. Joulu on tärkeää aikaa myös kirjakaupoille, joiden kirjojen myynti kaksinkertaistuu joulukuussa.

Joulusesonki luo myös työtä. Vuosittain joulusesonki työllistää keskimäärin 5000–6000 nuorta kaupan alalle.

Joululahjoista haetaan tietoa verkosta

Joulusesongin lähestyminen näkyy myös verkkohauissa. Googlen tilastojen mukaan v uoden viimeinen neljännes on joissakin tuoteryhmissä sähköisten tietohakujen kuuminta aikaa. Loka-joulukuussa tehdään tietohakuja esimerkiksi kultasepäntuotteista 24 prosenttia ja leluista 21 prosenttia keskimääräistä enemmän*. Googlen mukaan taas pukeutumiseen liittyviä hakuja tehdään eniten marraskuussa, ja varsinkin lasten talvivaatetukseen liittyvät haut ovat lokakuun lopussa olleet hurjassa kasvussa.

Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, kanavoituvatko tietohaut ostoksiksi verkkokauppoihin vai kivijalkakauppoihin. Kaupan liiton teettämän kyselyn** mukaan nimittäin lokakuussa reilu neljännes kuluttajista tietää varmasti tekevänsä jouluostoksia verkkokaupasta, kun taas lähes puolet ei vielä osaa sanoa, mistä jouluostoksensa aikoo tehdä. Eniten ostoskanavastaan epävarmoja kuluttajia on Oulun seudulla. Varmimmin verkko-ostoksia aiotaan puolestaan tehdä Lapissa.

”Suurin osa kuluttajista ei suunnittele kovin tarkasti joulun kulutustaan vielä lokakuussa tai marraskuun alussa. Huolestuttavaa kuitenkin on, että moni verkkokauppaostaja aikoo tehdä jouluhankintoja ulkomaisista verkkokaupoista”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo.

Kuluttajakyselyn mukaan verkkokauppaostajista 44 prosenttia tekee ostoksia ulkomaisista verkkokaupoista. Varmimmin ulkomaisiin verkkokauppoihin ohjautuvat alle 40-vuotiaat miehet.

*Tiedot perustuvat Googlen sisäiseen dataan.

** Kaupan liiton kuluttajakysely tehtiin lokakuussa TNS Gallupin internet-avusteisessa paneelissa, jonka otos oli 3250 vähintään 15-vuotiasta suomalaista.

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta toimialaa kauppaa. Kauppa työllistää noin 300 000 henkilöä Suomessa. Kaupan liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä ja se edustaa sekä vähittäis- että tukkukauppoja elinkeinopolitiikassa ja työmarkkinaedunvalvonnassa. http://www.kauppa.fi

Mainokset