Google investoi Haminan palvelinkeskukseen

Google toivotti Pääministeri Jyrki Kataisen tervetulleeksi Haminan palvelinkeskukseensa ja kertoi 450 miljoonan euron laajennusinvestoinneista.

Google kertoi tänään(4.11) 450 miljoonan euron investoinneista Haminan palvelinkeskuksen laajentamiseen. Investoinnit tehdään aiemmin ilmoitettujen 350 miljoonan euron investointien lisäksi. Teollisuudesta saatujen tietojen mukaan summa tekee Googlesta suurimman yksittäisen ulkomaisen uutta toimintaa luovan (ns. greenfield investment) investoijan Suomessa vuosina 2011 ja 2012 .

“Suomi tarvitsee lisää suoria ulkomaisia investointeja talouden tehostamiseksi sekä kasvun ja työllisyyden lisäämiseksi. Hallitus hyväksyi kansallisten investointien edistämistrategian viime joulukuussa. Strategiassa ict-sektoria, mukaanlukien palvelinkeskukset, on painotettu yhtenä avainalueena. Siksi Googlen investointipäätös on meille tärkeä ja toivotamme sen lämpimästi tervetulleeksi”, sanoo pääministeri Jyrki Katainen.

“Meidät on otettu erittäin lämpimästi vastaan Suomessa ja olemme olleet todella tyytyväisiä maan vahvaan infrastruktuuriin ja yritysmyönteiseen ympäristöön”, sanoo Googlen palvelinkeskuspäällikkö Dieter Kern. “Hyvien kokemuksien pohjalta haluamme kasvattaa kapasiteettiamme täällä parantaaksemme edelleen helppokäyttöisiä ja nopeita palveluitamme, joita ihmiset odottavat Googlelta.”

Google osti Summan paperitehtaan Stora Ensolta maaliskuussa 2009 tarkoituksenaan muuttaa 60-vuotias paperitehdas nykyaikaiseksi palvelinkeskukseksi. Keskuksen ensimmäinen vaihe aloitti toimintansa syyskuussa 2011 ja nyt se palvelee Googlen käyttäjiä ympäri Euroopan ja kaikkialla maailmassa.

Ensimmäiset rakennustyöt joiden aikana paperitehtaan ensimmäinen konehalli muunnettiin pavelinkeskukseksi kestivät hieman yli 18 kuukautta.

Laajimmillaan uudet rakennustyöt tarjoavat työtä arviolta 800 insinöörille ja rakennustyöntekijälle, joista suurin osa tulee olemaan suomalaisia.

Haminan palvelinkeskus on jo nyt yksi edistyneimmistä ja tehokkaimmista Googlen keskusten joukossa. Sen uudenaikainen Suomenlahden merivettä käyttävä jäähdytysjärjestelmä vähentää energiankulutusta ja varmistaa palvelimien tasaisen toiminnan. Merivettä käyttävä jäähdytysjärjestelmä on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Viime keväänä allekirjoitetun sopimuksen mukaan palvelinkeskusta tullaan käyttämään tuulienergialla jota tuottaa uusi rakennettava tuulipuisto.

Palvelinkeskus työllistää tällä hetkellä noin 125 täysipäiväistä työntekijää ja urakoitsijaa koostuen insinööreistä, teknisistä työntekijöistä, turvallisuudesta, ruokahuollosta sekä rakennusten ja ympäristön huollosta. Lukuun eivät sisälly ne uudet työpaikat jotka aukeavat nyt julkistetun laajennuksen myötä. Kaikki avoimet työpaikat löytyvät osoitteessa google.com/jobs/hamina.

“Palveluidemme kysynnän YouTubesta Gmailiin kasvaessa investoimme satoja miljoonia euroja Euroopan palvelinkeskustemme laajentamiseen”, sanoo Googlen maajohtaja Anni Ronkainen. “Olemme sitoutuneet auttamaan Suomea hyödyntämään internetiä kaikilla keinoilla maan talouden kasvattamiseksi ja nyt tehtävä investointi korostaa tätä tavoitetta.”

Uusi investointi tukee talousaluetta, joka on kärsinyt paperiteollisuuden karsiessa toimintojaan. Tämän investoinnin lisäksi Google on mukana alueen kehittämisessä keväällä 2013 aloitetun yhteistyöohjelman kautta yhdessä Aalto-yliopiston ja alueellisen kehitysyhtiö Cursorin kanssa.

Aalto-yliopisto ja Cursor ovat Googlen taloudellisella tuella kehittäneet pk-yritysten kykyä hyödyntää internetin käyttöä eri ohjelmissa. Cursor on vahvistanut Venture Gym -yrityskiihdytysohjelmaansa sekä kasvavaa Playa Game Industry Hub -peliyhteisöä sekä alueen Kaakko 135 -matkailuhanketta. Kymmenet yritykset ja yli 800 henkilö ovat osallistuneet eri työpajoihin niin Kymenlaaksossa kuin Helsingissä, Lontoossa ja Cambridgessa.

“Kunnianhimoinen tavoitteemme on uudelleenkäynnistää internet-innovointi Itä-Suomessa”, sanoo Aalto-yliopiston Senior Advisor, Global Alliances, Will Cardwell. “Googlen palvelinkeskus Haminassa tarjoaa Itä-Suomelle loistavan mahdollisuuden hypätä teollisuudesta digitaaliselle aikakaudelle.”

“Googlen päätös sijoittaa yksi Euroopan suurimmista ja moderneimmista palvelinkeskuksista Kotka-Haminan seudulle antaa vahvan viestin”, lisää seudun kehitysyhtiö Cursorin toimitusjohtaja Hannu Karavirta. “Se näyttää kuinka Kotka-Hamina on hyvä alue monenlaisille uusille yrityksille; se tarjoaa työllistymismahdollisuuksia sadoille ammattilaisille ja käynnissä ollessaan luo kysyntää korkean tietotaidon työpaikoille ja palveluille.”

Mainokset