Kauppakamari haluaa nostaa pitkätyöläisten arvostusta

Työurien pidentäminen on ollut jo pitkään yksi hallituksen keskeisistä tavoitteista. Keskuskauppakamari haluaa ryhtyä sanoista tekoihin ja lanseeraa Pitkätyöläinen-kampanjan, jossa etsitään pitkään työssään viihtyneitä osaajia. Tavoitteena on nostaa pitkien työurien arvostusta ja antaa työnantajille mahdollisuus palkita kokeneet työntekijänsä.

“Ei olisi tarvinnut pääministerin sanoa, että pidennetään työuria. Meillä pidennetään vapaaehtoisesti”, sanoo Myyrmäen apteekista vastaava apteekkari Juhani Pohjola . Pohjola on vastikään palkinnut ison osan työntekijöistään Keskuskauppakamarin pronssisilla, hopeisilla ja kultaisilla ansiomerkeillä huomionosoituksena vuosikymmenten työpanoksesta.

90-luvun lama sai Pohjolan ajattelemaan, että hän ei halua kenenkään työntekijöistään menettävän työpaikkaansa. Annettu arvostus on tullut takaisin siinä, miten Pohjolan työntekijät viihtyvät työssään: monet ovat jatkaneet tiskin takana palvelemista pitkälle eläkeiän jälkeen.

Juhani Pohjolan ja hänen työntekijöidensä tarina tiivistää sen, mistä Keskuskauppakamarin Pitkätyöläinen-kampanjassa on kysymys: vastavuoroisesta kunnioituksesta työnantajien ja työntekijöiden välillä.

“Pitkätyöläinen-termillä haluamme antaa nimen motivoituneelle, työstään ylpeälle ja pitkään samassa työpaikassa viihtyneelle työntekijälle. Pitkäaikaiset työntekijät ovat yrityksissä tärkeä voimavara: he tuovat työpaikalle jatkuvuutta ja välittävät ammattitaitoaan uusille työntekijäpolville”, kertoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä kampanjan taustoista.

Eläketurvakeskuksen johtajan Mikko Kauton mukaan pitkästä työurasta hyötyvät sekä yksilö, kansantalous että julkinen talous.

“Yksilö saa suuremmat elinkaaritulot ja korkeamman kuukausieläkkeen. Kansantalouden hyväksi kertyy työpanos ja sillä luotu arvo. Myös julkisen talouden tasapaino paranee”, Kautto sanoo.

Tunnetko pitkätyöläisen?

Kampanjan verkkosivulla http://pitkätyöläinen.fi kerätään “ilmiantoja” työntekijöistä, jotka ovat olleet saman työnantajan palveluksessa vähintään kymmenen vuotta tai elinkeinoelämän palveluksessa yhteensä vähintään 20 vuotta. Koska täyteen tulevat tasavuodet eivät aina tule työnantajan tietoon muussa yhteydessä, pyritään kampanjassa antamaan mahdollisuus muistuttaa työnantajaa niistä Keskuskauppakamarin kautta. Muistutus toivottavasti johtaa ansaittuun kiitokseen ja huomionosoitukseen pitkätyöläiselle.

“Pitkäaikaiset työsuhteet kertovat onnistuneesta työilmapiiristä, työntekijän viihtymisestä ja vahvasta yrityskulttuurista. Siksi pitkäaikaiset työsuhteet tulisi huomioida ja nostaa niille kuuluvaan arvoon”, sanoo Penttilä.

Advertisements